Lukijoiden mielipiteet Pitäjien ehdokkaat Vaalit Lammi

Lukijalta: Onko vaalilupauksia?

Kuntavaalit järjestetään näillä näkymin kesäkuussa. Kuvituskuva: Colourbox

Kunnallisvaalit on siirretty kesäkuulle, salaliittoteoriat kulissien takaisista toiminnasta puolueiden kesken jääköön muiden kommentoivaksi. Täällä Hämeenlinnan takamailla olemme kuitenkin porukalla päättäneet osallistua vaaleihin ja tarjoammekin joukon vankkoja ääniä niitä eniten tarvitseville.

Vaalien siirtyessä jäikin hyvää aikaa odottaa vaalilupauksia, joilla tulevat valtuutetut kehittävät meidän asioitamme. Emme kaipaa pitkiä kampanjapuheita ehdokkaiden entisistä saavutuksista. Pikemminkin kiinnostaa, mitä nyt aiotaan saada aikaan. Meistä yhä useampi hankkii elantonsa yksin tai yrittäjinä pienissä porukoissa.

Sotea ja maakuntia koskeva keskeneräinen päätöksenteko vaalien alla nostattaa kulmakarvoja karvalakin alla. Mikä on äänestäjän oikeusturva, jos maakuntahallinto perustetaan tämän valtuustokauden aikana ja kaupunkivaltuustoon valitut sote-orientoituneet päättäjät hakeutuvat maakuntavaltuustoon. Tilalle tulevat varamiehet voivat olla keitä tahansa.

Sosiaali- ja terveysasioiden siirtyessä maakunnalle kaupungin vastuulle jäävät asiat ovat talous, elinkeino- ja yritystoiminta, matkailu ja tapahtumat, kulttuuri ja liikunta, koulutus ja asuminen ja ympäristö. Kaikki vaikuttavat täällä takamaillakin, joskin toiset ovat tärkeämpiä. Meitä kiinnostaa valtuustoehdokkaiden kiinnostus osallistua niiden lautakuntien työhön, joiden päätöksillä vaikutetaan eniten elämisen mahdollisuuksiin täälläpäin. Keskeisiä asiakokonaisuuksia ovat kaavoitus, ympäristö, koulutus ja yritystoiminta. Jos valtuustoehdokkailta puuttuu ideoita vaalilupauksiin, voin antaa muutamia harkittavaksi.

Haja-asutusalueen kaavoihin joustavuutta siten, että vapaa-ajan asuntoja voidaan muuttaa ympärivuotiseen käyttöön. Nykyisten lomamökkien varustaminen nykyaikaiset vaatimukset täyttäviksi asunnoiksi antaisi töitä ammatti-ihmisille timpureista piharakentajiin ja kiinteistöjen huoltajiin.

Kaavoitukseen liittyy myös huoli puhtaan luonnon säilyttämisestä. Kuohijärvi on Hauhon reitin erittäin puhdas latvajärvi. Sen ympäristöön emme kaipaa kaivoksia, tuulipuistoja tai toisten kuntien ongelmajätteiden loppusijoituspaikkoja.

Kaupungin menot on pidettävä tulojen mukaan mitoitettuna, ei lisää kiinteistöveroja tai veroluonteisia maksuja. Verointoilijat voisivat alkaa ajaa vaikka haittamaksua hiilidioksidin tuottamisesta moottoritietä pysähtymättä kaupungin läpi ajaville autoilijoille. Maksupisteet Janakkalan ja Hattulan rajoille pääkaupunkiseudun mallin mukaisesti. Jos poikkeaa matkalla Tiiriöön kaupoille, saa alennusta.

Mielipide Kuohijärveltä

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat