Vaalit Hauho Lammi Tuulos

Lukijalta: Pitäjän asukas, äänestätkö omia ehdokkaita?

Kuntavaalitilastot Hämeenlinnasta 2004--2007. Tilastokeskus.

Vuoden 2008 vaaleissa pitäjät olivat vielä hetken itsenäisiä sen vuoden loppuun.

Syksyllä pidettiin kuitenkin kuntavaalit, jossa koko aloittava suur-Hämeenlinna oli jo yhtenä vaalialueena.

Pitäjistä äänestettiin yhdistyneen kaupungin 59-paikkaiseen valtuustoon 14 valtuutettuja seuraavasti: Hauho 2, Kalvola 4, Lammi 4, Renko 3, Tuulos 1.

He kaikki olivat jo valmiiksi pitäjänsä valtuustossa, paitsi Kalvolan Hanna Toivainen (SDP), joka oli varavaltuutettuna 2004-2008 -kaudella.

Onnistuivatko pitäjät saamaan yhteiseen valtuustoon ”oikean määrän” edustajia?

Kunkin pitäjän äänioikeutettujen määrällä arvioiden ne saivat paikkoja yhteensä juuri oikean määrän (14/59), mutta tarkemmin Kalvola ja Renko saivat kumpikin yhden ”ylipaikan”.

Ehkä Kalvola ja Renko äänestivät omiaan taitavasti puoluerajoista riippumatta. Hauhoa voi pitää alisuorittajana: heille olisi vielä yksi edustaja ollut Hauhon ”painoarvon” mukainen.

”Alkuperäisistä” 14:stä on nykyisessä valtuustossa vielä neljä: Mauri Ojamäki, Lammi (SDP), Vesa Kaloinen, Tuulos (KOK), Päivi Kankaanmäki, Lammi (KOK), Marjatta Rahkio, Lammi (KESK). Näistä enää Marjatta Rahkio asettuu vielä ehdolle.

Arvioin pitäjien edustajien määriksi nykyvaltuustossa seuraavat: Hauho (2), Kalvola (2), Renko (2), Lammi (7), Tuulos (1). En laita nimiä, koska ei voi tietää, kuinka innokkaasti haluavat olla pitäjiensä edustajia.

Joka tapauksessa lammilaisten määrä on huomattava, hauholaisten ja kalvolalaisten olisi hyvä saada ainakin yksi ”oma” edustaja lisää. Kuka olisi Tuuloksen edustaja, kun Kaloisen Vesa ei ole enää ehdokkaana?

Kuntavaalit ovat ehdokas- ja puoluevaalit, mutta ne ovat myös paikallisvaalit. Isommissakin kaupungeissa ollaan huolissaan, kun joistain kaupunginosista ei ole ketään valtuustossa.

Rafael Hellsten
Kalvolan kasvattama

 

Kuva: Aktiivisesti politiikasta kirjoittava ja itsekin aikaisemmin kuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaana ollut tilastotieteilijä FM Rafael Hellsten kerää Tietoa tarvitaan -blogiinsa tilastoja muun muassa äänestämisestä. Kuvan taulukko kertoo puolueiden saamien äänimäärien muutoksen Hämeenlinnassa vuodesta 2004 vuoteen 2017.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat