Uutisaiheet Hämeenkoski Hauho Lammi Tuulos

Yhteishaulle jatkoaikaa huhtikuulle

Lammin lukio. Kuva: Antti Ahonen

Valtakunnallinen yhteishaku perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin jatkuu koronavirustilanteesta johtuen 7.4.2021 saakka. Alun perin yhteishaun piti päättyä 23.3.2021.

Yhteishakua on päätetty jatkaa, jotta yläkoululaiset ehtivät palata lähiopetukseen ennen yhteishaun loppua ja käydä hakuvaihtoehtoja läpi oman opinto-ohjaajan kanssa. Koronavirustilanteen takia yläkouluja on ohjattu siirtymään etäopetukseen epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla 8.–28.3.

Käynnissä oleva yhteishaku on merkittävä, sillä oppivelvollisuusuudistuksen myötä yhteishaku koskee ensimmäistä kertaa jokaista peruskoulun päättävää nuorta.

Yhteishaussa haetaan ammatilliseen koulutukseen, lukiokoulutukseen sekä perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin ja vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen. Yhteishaku on alkanut 23.2.2021 ja päättyy nyt siis 7.4.2021 kello 15.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa voi hakea Ammattiopisto Tavastiaan sekä Hämeenlinnan lyseon, Kaurialan, Lammin ja Parolan lukioihin. Myös Hämeen ammatti-instituutin koulutukset, muun muassa Evon metsäalan perustutkinto, kuuluvat yhteishaun piiriin.

Laki muuttui — haku ysiluokkalaisille pakollinen

Oppivelvollisuusikä nousee 18 vuoteen 1.8.2021 alkaen, mikä vaikuttaa jo keväällä 2021 perusopetuksen jälkeiseen hakeutumiseen. Käytännössä se tarkoittaa, että perusopetuksen 9.-luokkalaisen tulee hakeutua jatkokoulutukseen.

Oppivelvollisuutta voi suorittaa perusopetuksen  jälkeen ammatillisessa perustutkinnossa tai ammattitutkinnossa, nuorten tai aikuisten lukiossa, erilaisissa valmistavissa koulutuksissa (kymppiluokka, VALMA, LUVA ja TELMA) ja kansanopistojen oppivelvollisille suunnatuissa, vähintään vuoden pituisissa koulutuksissa. Kaikki oppivelvollisille tarkoitetut koulutukset ovat maksuttomia 1.8.2021 alkaen.

Juttuun lisätty HAMIn koulutukset 16.3. klo 11.34.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat