Mainossisältö

Eero Lehtinen toivoo Evolle perhekotia

Eero Lehtinen on valmis auttamaan uutta yrittäjää kaikin tavoin.

Puitteet ja tilat olisivat valmiit, vain yrittäjä puuttuu

Perhekotiyrittäyys on tällä hetkelle suosittu ala. Eero Lehtinen tarjoaa uudelle yrittäjälle erinomaisia puitteita perhekodin perustamiseksi Lammin Evolla. Lehtinen osti lakkautetun Iso-Evon koulun vuonna 2005 ja perusti Saarnikoti Oy:n. Kyläkoulun ja viereisen henkilökunnan asuntolan Lehtinen remontoi ikäihmisille palvelukodiksi. Vuonna 2014 Lehtinen myi Saarnikodin osakekannan Esperille, mutta Lehtinen omistaa kiinteistöt edelleen. Tällä hetkellä ikääntyneiden hoitopalveluja tuottava Esperi on vuokralaisena isommassa päärakennuksessa, jossa sillä on 16-paikkainen hoivakoti. Entinen vajaan 300 neliön henkilökunnan asuintalo on ollut tyhjillään pari vuotta, kun Hämeenlinnan kaupunki ja Esperi muuttivat palveluverkostoaan.
–Saarnikoti Oy:llä on oikeus tehostettuun palveluasumiseen, mutta uuden nimen alla uusi yrittäjä ei voisi enää tuota oikeutta käyttää. Perhekotiyrittäjälle nämä tilat olisivat aivan omiaan. Kiinteistö on kunnossa ja sijainti on perhekodille aika ideaalinen. Tilat ja palvelurakenne ovat olemassa ja yleistä kysyntää perhekodeilla on.

Alkutaival tehty vaivattomaksi
Kiinteistössä lämmöt ja ilmastointi ovat olleet päällä koko ajan ja pintaremonttia on tehty.
– Huoneita on kahdeksan ja jokaisessa on kulku omalla avaimella huoneeseensa. Tilan yhteydessä on keittiö ja ruokailuhuone ja olohuone, muita tiloja ovat apukeittiö, toimisto sekä molemmin puolin taloa isot katetut terassit.
– Hoitokodin puolella on laitoskeittiö, jonka kautta myös perhekodin ruokahuolto voitaisiin hoitaa. Samoin siivous ja kiinteistöhuoltopalvelut voisi uusi yrittäjä neuvotella niiden kanssa, jotka nyt hoitavat vanhainkodin kiinteistöt. Uuden yrittäjän alkutaivalta varmasti helpottaisi, jos hän voisi saada keittiö- ja siivouspalvelut ostopalveluna
– Olen itse kymmenkertaisesti erikoistunut sairaanhoitaja ja pystyisin tarjoamaan uudelle yrittäjälle apua myös käytännön hommissa ja kouluttautumisessa. Uuden yrittäjän ei tarvitsisi kiinteistöön juurikaan investoida. Kumpikin rakennus on hyvin paloturvallinen ja oma aggregaatti takaa, ettei sähkö ole koskaan poikki kymmentä sekuntia pitempään.
Kolmanneksi vahvuudeksi Lehtinen näkee aktiivisen kyläyhdistyksen.
– Yhdistyksellä on alusta alkaen ollut tarkoitus olla vanhainkodin asukkaiden henkireikä ulkomaailmaan. Kyläyhdistys olisi voimavara myös perhekodille.

Uudella yrityksellä olisivat menestymisen mahdollisuudet
Lehtisen mielestä kiinteistöllä voisi olla käyttöä monenlaiseen toimintaan.
– Omasta kokemuksesta tiedän että omaishoitajat kaipaavat taukoja. Jo lakikin sallii omaishoitajalle kolme vapaapäivää kuukaudessa. Evon kaltaisessa ympäristössä omaishoitajakin pääsisi todella lepäämään. Lisäksi kaikki tilat ovat samassa kerroksessa, eikä rappuja ole kuin yksi kymmenen sentin porras. Rollaattorilla ja pyörätuolilla on helppo liikkua.
Lehtinen on laskeskellut perhekotiyrittäjän mahdollisuuksia Evolla. Perhekotiyrittäjä saa noin 1750 euroa kuukaudessa tai noin 80 euroa vuorokaudessa sekä käynnistämiskorvauksen. Asiakas maksaa lääkkeet, yrittäjän on tarjottava ruoka ja hygienia. Tilojen puolesta kuluja ei ole ja vuokran voin pitää sopivana ja auttaa yrittäjää kaikin tavoin. Minusta tänne saisi luotua menestyksekkään yrityksen.
Viimeisimmän tilaston mukaan Hämeessä on yli 65-vuotiaita yli 22 prosenttia ja yksin asumisen vaihtoehto on asuminen ryhmässä ja perhekoti on siihen sopiva vaihtoehto. Se tarjoaa ystäväpiirin ja turvan ympäri vuorokauden ja jos on lyhytaikaispaikoilla niin omaishoitaja voi turvallisin mielin jättää omaisensa asumaan perhekotiin.

Iso-Evon kiinteistöt Oy
Iso-Evonraitti 81, 16900 Lammi
puh. 050-5734 546

Tämä artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Iso-Evon Kiinteistöt Oy:n kanssa.
Artikkeli on julkaistu Keski-Hämeen ja Hämeenkulman yhteisessä Loma-lehdessä 12.7.2018.

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat