Mainossisältö

K-Market Mallas on avannut verkkokaupan

Tuomo Honkanen ja Suvi Pipatti ovat K-Market Mallaksen kauppiaspariskunta.

Kaupalla valmistaudutaan parhaillaan kesäsesonkiin

LAMMI

Moderni kyläkauppa. Sellaiseksi kuvailee kauppias Tuomo Honkanen Lammilla sijaitsevaa K-Market Mallasta, jonka kauppiaana hän ja Suvi Pipatti ovat toimineet kolmen ja puolen vuoden ajan. Vuodet ovat vierineet nopeasti, ja käynnissä on valmistautuminen neljänteen kesäsesonkiin. Kesäkausi merkitsee kaupalle vilkastunutta asiakasvirtaa ja tuotevalikoiman päivittämistä grillauskauteen sopivaksi.

‒Meillä on palvelutiski, jossa on aina tarjolla sekä liha- että kalatuotteita. Tämä on meille sellainen kunnia- ja periaateasia, että molempia on aina oltava. Lisäksi palvelutiskillämme on paikan päällä kokattu lounastarjonta, Honkanen kertoo.

K-Market Mallaksen palvelutiski tunnetaan erityisesti hyvästä kalatarjonnastaan.

‒Palvelutiskimme kalat tulevat lähialueen kalastajilta Hauholta ja Padasjoelta.

Kauppias ei usko koronatilanteen karkottavan kesämökkiläisiä Lammilta.

–Voi käydä jopa päinvastoin. Kesämökkien käyttöaste lienee korkealla tänä kesänä, kun ulkomaanmatkailu on pitkälti tauolla, kauppias arvelee.

‒Kaupalla toimimme toki turvavälit ja ohjeistukset kaikessa huomioiden, hän lisää.

Kaupankäynnin vilkastuminen kesäaikaan ei kuitenkaan ole suinkaan vain mökkiläisten varassa. Etenkin aurinkoinen sää saa myös paikalliset asukkaat panostamaan ruokailuun ja yhdessäoloon.

‒ Lammilaiset tykkäävät syödä hyvin, ja tämä näkyy varsinkin silloin, kun lämpimät kesäsäät suosivat.

Kauppiaskin kassalla

K-Market Mallasta voi hyvällä syyllä kutsua oikeaksi perheyritykseksi, sillä Honkasen puoliso Suvi Pipatti työskentelee hänkin kaupalla.

–Me molemmat panostamme kauppaamme ja haluamme olla asiakkaillemme tuttuja ja helposti lähestyttäviä. Suvin vastuualuetta on etenkin vihannes- ja hedelmäosastomme, ja minä vastaan sitten enemmän kala- ja panimotuotteista sekä teollisista tuotteista, Honkanen kertoo.

Tämä merkitsee sitä, että kauppias itse on tuttu näky myös kaupan kassalla.

‒Pyrin tekemään kaikkia kaupan toimintaan liittyviä tehtäviä ja kohtaamaan asiakkaita.

Myös K-ryhmän linjausten mukaista on, että kauppiaat tuntevat asiakkaansa ja asiakkaat kauppiaansa. K-kaupat saavat olla kauppiaidensa näköisiä ja persoonallisia. Näin myös Lammilla.

‒Nautimme itse hyvästä ruuasta ja panostamme siihen. Samaa haluamme tarjota myös asiakkaillemme, Honkanen kiteyttää.

Yrittäjäperheessä on kolme alakouluikäistä lasta; Aleksi, Aava ja Elma, jotka rytmittävät pariskunnan arkea oman yrityksen lisäksi.

–Meitä ei vanhempina haittaa, että lapset näkyvät kaupan arjessa. He ovat usein mukana työpaikallemme meitä välillä vähän autellenkin. Heistä se on mukavaa.

Kauppiaspariskunnalle on myös tärkeää, että K-Market Mallaksen henkilöstö viihtyy työssään.
–Haluamme olla hyvä työpaikka ja mahdollistaa henkilöstölle erilaisia tehtäviä ja vastuun ottamista, mikäli he vain itse sitä toivovat.

Kotimaista ja tuoretta lähiruokaa

K-Market Mallaksessa panostetaan tuoreisiin raaka-aineisiin ja suositaan mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa.

– Arvostamme puhtaita makuja ja raaka-aineita. Etenkin tuoretiskin sekä hedelmä- ja vihannesosaston korkea laatu on meille tärkeää. Emme myöskään pelkää uusien tuotteiden ottamista valikoimiimme. Toki kuuntelemme tässä asiassa koko ajan myös asiakkaitamme ja heidän toiveitaan sekä tarpeitaan, Honkanen lisää.

Lähiruokavalikoimaan kuuluvat jo aiemmin mainittujen tuorekalojen lisäksi muun muassa lammilaiset perunat, vääksyläiset jauhot ja panimotuotteet sekä kesäisin paikallistuottajien mansikat.

‒Meillä on valikoimissa lähiruokaa jo ihan kivasti, mutta lisääkin lähituottajien tuotteita olisimme valmiit myyntiin ottamaan.

Kyläkaupan uusi avaus on vastikään käyttöön otettu verkkokauppa. Kaupan henkilökunta kerää tilauksen valmiiksi asiakkaalle kaupalta noudettavaksi.

‒Tilauksen tekeminen onnistuu K-verkkokaupassa tai K-Ruoka-sovelluksella. Mikäli tarvitset palvelun käyttöönotossa apua, niin opastamme siinä mielellämme, Honkanen lupaa.

K-MARKET MALLAS
Mommilantie 12, 16900 Lammi
p. 045-773 14322
Arkisin 7-21, la 8-18, su 11-18
Palvelutiski avoinna ma-pe 10-18, la 10-15, su sulj.

Tämä artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-market Mallaksen kanssa. Artikkeli on julkaistu Keski-Hämeessä 11.6.2020.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski