Blogit Hauho

Me tarvitsemme tarinoita

Kirjoja sekä lehtiä lukiessamme suoritamme toisinaan huikeita aikamatkoja kerrottujen tarinoitten myötä. Ympäristömme hetkessä katoaa eläessämme aivan muissa maailmoissa, joiden ymmärtämistä voisi enemmänkin harjoitella.

Elämänmakuiset tarinat eri paikkakuntien eläneistä henkilöistä ovat mielenkiintoisia. Eletty aika antaa niille ehkä jonkinlaisen käsikirjoituksensa, mutta pitäytyykö henkilö hänelle annetussa roolissa? Eipä taida aina pysyä raameissaan, ottaa toisinaan oman mallinsa.

Luin työhöni liittyen aikoinaan tarinaa Kalkkimaan papista liittyen kylähulluuden määritelmään. Työyksikköni oli psykiatrialla, joten asia oli hyvinkin ajankohtainen tuolloin. Mikä olikaan kylähulluutta tahi mikä sitten persoonallisuutta? Kuka sen määritteli mitä kukin oli?

Tämä hyvin pohjoisessa elänyt mies josta tarina Kalkkimaan papista kertoi, ei ollut ammatiltaan tahi koulutukseltaan lähelläkään papinhommia. Olipa vaan yksi yksinäisen naisen isättömistä lapsista, jolle ennuste elämiseen tuolle ajalle oli tyypillisesti kehno. Saarnasi itseoppineesti ja teki pilkkalaulujaan kylän henkilöistä.  Mies otti vastaan hänelle tarjotun roolin kylähulluna, jonkinlaisena yhteisenä pellenä. Väki nauroi hänen saarnoilleen ja pilkkalauluilleen, toisaalta pelkäsivät julkituotua sanomaa jokainen vuorollaan.

Sukujuuria seuratessa olen törmäillyt kylien tapahtumiin, joissa joillekin henkilöille on annettu rooli toimia oletetusti. Mitäpä juoppo tappelija voisi muuta tehdä kuin juopotella ja tapella edelleen. Muutama yksinäinen lapsi oli syntynyt jollekin naiselle jonnekin päin kylää. Mitäpä muuta tämä nyt osaisi tehdäkään kuin saada lisää lapsia, vaikkakin niin kovasti häntä asiasta puhuteltiin papiston myötä.  Puhuttamista sen sijaan ei mainittu tapahtuneen lapsien isille, jotka varmasti olivat ainakin kyläläisten ”tiedossa”. Kaikenlaisia vällykäärmeitä tuntui ennen vanhaan olevan liikkeellä joka pitäjässä.

Tarinoiden vientiä ennen puhelimia tahi tekstiviestejäkin kulki talosta taloon. Aina oli joutilaita kulkijoita joiden mukana tuli ja lähti erinäköisiä viestejä. Joillekin saatettiin ”syöttää” viemisiksi sopivia juttuja. Joku kulkija esitti jopa huonokuuloista odottaen, että väki puhuisi ohi suunsa jotakin mielenkiintoista eteenpäin saatettavaa. Alkuunsa saattoi onnistuakin, kunnes opittiin taas tämäkin asia.

Kalamiesten tarinat ovat oma lukunsa. Kalahan on tunnetusti saalis, joka kuolemansa jälkeen vielä kasvaa kokoa. Naapureitten katiskat ja verkot, kuka muu niitä tarkistelisi kuin omistaja? Varmaa tietoa löytyy tästäkin asiasta, ”joku” aina tietää. Puhe kiertelee vaikkapa näissä isässä ja pojassa yhteisissä harrastuksissaan.

”Onko toi meirän katiska?” kyselee poika.

”Onkos siellä kalaa?” isä vastaa.

”On täällä!” iloitsee poika.

”Sitte se on meirän”.  kuittaa isä.

Marjastaminen on myös oma tarinansa. Kuka tietää parhaimman paikan, kuka suurimman saaliin syksyisin poimii? Toiselle ei vihiä anneta varmasta paikasta. Se on vissi juttu se. Vaikka hyvän paikan vieressä seisoisi, katsoo marjamies aina niin kieroon, ettei silmistä pysty päättelemään ilmansuuntaa jonne kannattaisi lähteä koppansa kanssa. Tarinoita tulee kuitenkin. Itikoita piisaa, hirvikärpäsiä sankoin joukoin. Jänikset ja muut karvaiset ovat nähtynä. Vaan missä, tiedä häntä.

Tarinat kesämökeille tulevista vierailijoistakin ovat vailla vertaansa. Luin jokin aika sitten palstaa, jossa ”kädestä pitäen” neuvottiin toimintamallit näitten ei-toivottujen vieraitten tulon torppaamiseen.  Eräät mökin omistajat ovat joutuneet tässäkin asiassa häirinnän kohteeksi, kun mökkitien täydeltä tulee siipeilijöitä viettämään laatuaikaa muinaisten sirkkalaumojen tapaan.

Naapuritontin omistajakin on joissain tarinoissa syynin kohteena. Liikkuuko tahallisesti ilkimulkusillaan saunan ja järven välillä, vai seisooko kuin patsas laiturin nokassa aurinkoa palvoen. Kamalaa katseltavaa se on jutuista päätellen kummassakin tapauksessa. Entä ne karaoketädit, jotka innostuvat olemaan aikuisia naisia aina muutaman saunasiiderin jälkeen? Vaikeahan sitäkin on kestää.

Kertoisin myös tarinan siitä, miten kaunis olikaan Vitsiälän luonnonsuojelualueella niemenkärki kesäisin. Hiekkainen maapohja oli oivallista uimaretkille. Tällekin alueelle kävi kuten monelle muullekin.  60-luvun telttailijat yöpyivät tanssireissuillaan alueella ja heiltä jäljelle jääneet lasinsirpaleet pilasivat pikku hiljaa rantoja. Pitihän juomahurmoksessa nakata rikki menneet putelinpohjat jonnekin, yleensä järveen. Se on sikäli harmillinen ranneliike, etteivät nämä sirpaleet järvestä katoa ikinä. Siellä ne vaanivat viattomia jalkapohjia löytäen sukupolvi toisensa jälkeen uuden uhrin viiltämään muistikuvaa uimareissusta. Tästä syystä huokaisen, olisipa ollut muovipulloja!

Toinen muistamisen arvoinen juttu kesävieraana olleesta naisesta, joka ilmaantui pihapiiriin kauniina kesäpäivänä kylpytakkisillaan pyytäen hämäläisvaariltani lupaa halata hevosta, alasti. Ei muuten saanut lupaa, kun mummo ehti hätiin. Eikä näkynyt halausvajeista toista kertaa. Ihan tarkkaan pikkulikan muistini ei kerro kaikkia painokkaita sanoja, joita mummo asiassa julki saattoi… ”Mahloton ja voi yhlen kerran …”

Mutta näitä tarinoita laidasta laitaan me tarvitsemme. Tarinat ovat elämän suola. Näistä jutuista saattaa mennä se kuuluisa herne nokkaan, tahi sitten hymyilemme leveästi todetessamme, että kaikenlaista.

 

Virpi Kukkonen

 

 

 

 

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP