Blogit Hauho

Omistautumista ja uupumista

kuva:Anniina Linnero

MiksimitäkukamilloinpaljonkoJAMINKÄTAKIA

Löysin mustakantisen reissuvihon tavaroitteni joukosta. Miten suuri mielenliikutusaalto pyyhkäiskään ylitseni! Muistin samalla miten lähellä olinkaan toisinaan sanoa NO, IHAN SEN TAKIA!!! …  en olisi jaksanut jauhaa kysymysmerkkimeressä taas jotain samaa asiaa uuteen uskoon.

Muistisairaus sekoitti välillä kolmenkin sukupolven elämän. Piti vastailla työn lomassa puhelimeen. Säikähtänyt yksinasuva ihmetteli milloin mitäkin tapahtunutta, joihin omasta mielestään oli täysin syytön. Asioita kyllä pahiten sotki silloinen asumiskumppani, herra Alzheimer. Siitä minulla oli onneksi varma tieto.

Reissuvihon kirjaukset saivat ajattelemaan niitä ikääntyviä pariskuntia, joiden elämään on tämä samainen herra A. asettunut. Päivästä toiseen, vuorokauden ympäriinsä pitää toisen ikäihmisen olla valmiustilassa vastailemaan, huolehtimaan ja vartioimaan vaaroilta. Ei puhettakaan ansaituista lomista tai edes tauoista. Itsekin ikäihmisenä tätä rasitusta kokemassa, se vaatii omistautumista ja suurta rakkautta.

Omaishoitajan arki on useimmiten rankkaa sukkulointia tapahtumasta toiseen. Omaisensa jättäminen vaikkapa viikon lomalle jonnekin hoivakotiin tuottaa jatkoon paljon uusia kysymysmerkkejä. Laitoksessa vietetty aika sotkee kotirytmiikan ja saa jopa taantumaa aikaiseksi. Tästä syystä ei ole monikaan halukas lomailua edes suunnittelemaan. Onhan edessä entistä työläämpi jakso odottamassa. Nykyinen lehtikirjoittelukin mietityttää. Kun itse hoidan niin hyvin kuin pystyn, miten omaistani hoidetaan tuolla mahdollisessa lomapaikassa? Näin sitten säästyy niitä laissa luvattuja vapaapäiviä.

Järjestelmässä on ollut hyvin vähän mahdollisuuksia pariskuntien päästä samaan hoitopaikkaan, vaikka tarve tiedettäisiinkin. ”Kunnes kuolema erottaa” … nyt sen erottamisen tahtoo tehdä tämä järjestelmä, jossa pappa laitetaan sairautensa johdosta tuonne ja mamma tänne. Se tuki ja turva, joka heistä olisi vielä toisilleen, estetään ikävällä tavalla toimittamalla tämä jako kahteen. Joskus on toki päästy samaankin paikkaan. Niin olen kuullut tapahtuneen.

Palkkaa varsinaisesta omaishoitajan työstä ei oikein voisi palkaksi kutsua. Ei se ole edes korvausta menetystä vapaa-ajasta. Samanaikaisesti lehdissä saa luettavakseen erilaisista sauna-asumisjärjestelyistä, pörssikaupoista, kilometrikorvauksista sekä sopeutumiseläkkeistä saatuja suuria kuukausittaisia korvauksia saaneista päättäjistä. Noin 400 – 1000 eurolla hoitotyötä 24/ 7 kuukausittain hoivatyötä tekevä omainen varmasti huokaisee syvään tämän uutisoinnin kuultuaan.

Ehkä jonkinlainen tasinko näiltä hänen ja omat palkkionsa päättäneiltä voisi olla paikallaan muuttamalla parempaan suuntaan myös omaishoitajien ansiotasoa? Yhteiskunnan varoja sekä hoivapaikkoja säästynee jokaisen omahoitajan ansiosta.

Uupuminen tulee sitten kuitenkin hiljalleen, minkä olen työssäni nähnyt. Kaikenlaisia konsteja keksineinä nämä arjen sankarit ovat sinnitelleet oman terveytensä kustannuksella siihen hetkeen, että koko systeemi pettää. Vaikkapa silloin, kun karkailevan vanhuksen omaishoitaja on kuukausitolkulla nukkunut yönsä vetoisen eteisen lattialla estääkseen ulko-ovesta menon, löytääkin puoliso uuden reitin ulosmenoon ikkunan kautta.

Hienot hoitosuunnitelmat sisältävät sanoja arvoista ja niiden toteutumisesta. Omaistenkin nähtäväksi naputellaan seinille hoitolaitoksissa huonetauluja ”Meidän arvoistamme”.  Turvallisuus. Siinä yksi sana leijailemaan ikäihmisten pään yläpuolelle kuin perhonen ikään. Sitä sitten haavilla metsästämään, onnistuuko kukaan kiinni ottamaan? Millainen perhoshaavi on seuraavalla sote-porukalla… vai onko kenties pörriäisten maailma, jossa vetääkin kaikista ovista?

 

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat