Blogit Hauho

Savumerkkejä Vitsiälän suunnalta

Virpi Kukkosen kotiarkisto

Lapsuuteeni Vitsiälän vainioiden kulmilta liittyi aina lauantai-iltapäivisin pihalla leijuva savuntuoksu. Siinä tuoksussa oli ritisevänä palaneen viime viikkoisen koivuvihdan ihanan lämmin aromi. Kaupantekoakin suoritetaan ihmisten muistikuviin ja tuoksumuistoihin liittyen, mikä tulee tässäkin todistettua. Saunaan liittyvillä muistoilla myydään vaikkapa kaikenlaiset löylyvesiin laitettavat eteeriset tipat tunnelmaa tuomaan.

Sitten tulikin aika, jolloin nämä muutamat kylältä havaitut savut muodostivatkin oman osansa maailmanlaajuiseen ongelmaan. Väärinlämmitettyhän se on. Vuosikymmeniä olemme oppineet saunamme lämmittämään kuka mitenkin. Eräänä saunapäivänä se sitten todettiinkin täysin vääräoppiseksi toiminnaksi. Samalla siirryimme suurten saastuttajien joukkoon taitoinemme. Hiljennyttä kyläraittia silmäillessä tämä uutisointi hieman hymyilyttää.

Henkilökohtaisesti minä en pysty näkemään yksittäisten saunan- tai muiden tulipesien lämmittämistä globaaliksi ongelmaksi. Enkä usko myöskään sitä, että kukaan luopuisi puulämmityksen mahdollisuudesta ilmastotekona tämmöisenä aikana, jolloin sähkönhinta sekä saatavuuskin mietityttää. Sähkökatkot ovat toisinaan vierainamme ainakin täällä Vitsiälän nurkilla. Pakasteet sulavat ja mökki kylmenee. Siunattu puulämmitys on sentään olemassa näihin hetkiin, vaikkei sillä pakastinta pelastetakaan.

Teollisuuslaitokset puksuttavat taivaalle omia savujaan, joiden määriä voi katsella liikkuessaan maakunnassa tai laajemmallakin suunnalla. Viimeisin mieltäni askarruttava näky tuli hiljattain iltauutisten annista. Delhin savusumut ja niistä koituvat terveydelliset ongelmat olivat jotain järkyttävää nähtävää. Asukkaat kärsivät kaikenlaisista hengityselimiin vaikuttavista oireista, silmät vuotaen selittivät tilannettaan. Siellä, jos missä olisi paljon tehtävää ennen yksittäisten saunanlämmittäjien kimppuun käymistä. Asukkaita Delhin alueella on 16 miljoonaa. Ongelma jatkuu, vaikka minkälaisia ajo-ohjeita vuoropäivälupineen olisi jaossa. Eikä tuo Delhi varmaankaan ole ainoa seutu, jonne pitäisi puuttua jonkun terveystahon, olisi sitä oikeaa tekemistä.

Delhin ja Vitsiälän vertaaminen toisiinsa on aika uskaliasta. Tarkoitukseni olikin herättää ajattelemaan sitä, miten meitä ohjataan ajattelemaan asioita. Vitsiälän mummoni sanoisi tähän, että ”meirän saunanlämmitykset ovat hyttysen pissi Itämeressä tuohon verrattuna”.

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP