Blogit Lammi

Syyskuun satoisaa lämpöä ja tyyneyttä

Kuvituskuva: Colourbox

Kuljemme kalenterissamme kohti syksyä. Tuo kirjallinen kalenteri poikkeaa paljon luonnon vuodenajoista. Nekin ovat vaihdelleet säiden suhteen aikojen saatossa. Melkoisen muutoksen ovat kokeneet myös ruokatalouteemme liittyneet toiminnot nuoruuteni ajoista. Luonnonläheinen syys poikkesi silloin paljon nykyisyydestä. Monilajinen karjatalous on teollistunut. Niin on käynyt monille ruokatalouden kasvilajeillekin.

Ilmastolliset olosuhteet ovat muuttuneet. Tuntuu kuin lämpötilat sisältäisivät isossa kuvassa jo tuntuvaa toisenlaisuutta ennen vanhaan verrattuna. Plusasteet ovat lisääntyneet. Sateet ja tuuletkin vaikuttavat vuodenaikojen elomuotoihin.

Kesän kasvukaudesta talven säätelemää elomuotoa kohti ohjaava syksy säineen säätelee merkittävästi lajikkeiden kypsymistä korjuu- ja varastointikelpoisiksi. Kalenterin syksyinen vuodenaika on puolivälin paikkeilla. Luonnon syysaika tuntuu tänä vuonna siitä viivästyneeltä.

Vaihtelu virkistää, sanotaan usein. Kulunut syyskuu on sisältänyt sitä yllin kyllin. Eri näkökulmista saadaan tietysti erilaisia tuloksia. Niiden pohjaksi poimin luonnon luomia kuluneen kuukauden elomuodon rajoja noin puolen vuosisadan ajalta. Reunarajat kuvannevat ajan aistien tuntemuksia paremmin kuin keskiarvot. Sanotaanhan, että jos ihmisen jalat ovat 40 asteen pakkasessa ja pää 80 asteen lämmössä, niin hänellä on keskimäärin hyvä olla.  Tilastojen keskiarvoilla on tietysti suuntaa antava merkitys.

Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun lämpimin lukema kuuden vuosikymmenen ajalta 28,8 mitattiin Raumalla 6.9.1968. Ajanjakson viilein syyspäivä -18,7 pakkasastetta elettiin Sodankylässä 26.9. samana vuonna.  Juuri eletylle syyskuulle laitos mittasi Hämeenlinnassa ylimmäksi lämpötilaksi 21,7 astetta 24. syyskuuta. Alin 2,4 asteen lämpötila kirjautui 20. syyskuuta. Yleiset lämpötilat Hämeenlinnassa syyskuussa vaihtelivat ylimpinä noin 13-17 ja alimpina noin 4-9 asteissa.

Ruskan roihuavaa värimaailmaa vahvensi uutistemme mukaan kaukaisten metsäpalojen pienhiukkasten kulkeutuminen meidän maahamme asti. Punerrukset voimistuivat. Toisinaan tuuli tuiversi tuntuvasti tuhoten Aila-myrskyn tavoin. Poutapäiviäkin piisasi. Ilmatilan tyyneys edesauttoi vesillä kaunista iltaruskoa pinnaltaan peilaten. Pitkän ajan syyskuiset sade-ennätyksetkin saivat uusia ulottuvuuksia. Kuopiossa ropisi rakkuloille jopa 6,5 sentin sademäärä vuorokaudessa.

Muikku siirtyi syksyllä kutuseuduilleen

Muistikuvien tagit sisältävät paljon tunteita ja tapahtumia. Yksi sellainen oli Kuohijärven muikun matka kesästä loppusyksyyn. Kesällä käytin verkkoja mukavasti maukkaita muikkuja saadakseni noin 30 metrin syvyydessä. Syksyinen ääripää ajoittui nuoruuteni aikaan, jolloin veneen äännähtely sisälsi jääpinnan hileiden terveisiä. Muikut olivat siirtyneet vesien viilentyessä matalavetisemmille kutupaikoilleen. Isän kanssa nostettiin verkot ja ripustettiin ne kaloineen Avuskulman puolella rantakoivuun. Saalis siirtyi kalasaaviin. Verkot laskettiin takaisin järveen ja matkattiin kotirantaan kaloja perkaamaan ja mätiä tallentamaan. Kalathan ovat mätiä jo ennen syntymäänsä.

Syksyn erityisnautintoihin kuuluivat nuoruusaikanani myös metsän maukkaiden antimien poimiminen silloiseen maakellariin. Hyllyt täyttyivät mansikoista, mustikoista sekä puolukoista ja sienistäkin talvisaikana herkuteltaviksi. Löytyipä kotikonnuilta vähän hillaakin.

Heikki K Lähde

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski