Helmikuun 5. päivänä vietimme kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymän 217- vuotispäivää lipullamme juhlistaen ja suuren suosion saanutta maukasta runebergintorttua nautiskellen. J. L. Runeberg sai näkyvimmän kunnianosoituksensa vuosittaiseksi liputuspäiväksi vakiintuneena syntymäpäivänään. Vuoden aikana saamme monesti edelleen nauttia hänen antoisasta tuotannostaan sekä kuunnellen että osallistuen.
J. L. Runeberg syntyi Pietarsaaressa merikapteeni Lorens Ulrik Runebergin ja vaimonsa Anna Marian esikoisena kuusilapsiseen perheeseen. Hän opiskeli Turussa ylioppilaaksi ja 1827 filosofian kandidaatiksi, siirtyi Paraisille lapsia opettamaan asuen arkkipiispa Jacob Tengströmin virkatalossa. Siellä hän tutustui arkkipiispan veljen tyttäreen kirjailija Fredrika Tengströmiin eli tulevaan puolisoonsa. Toimeentulostaan hän huolehti myös kotiopettajana Ruovedellä ja Saarijärvellä, missä syntyi 1830 tuttu runo ”Saarijärven Paavo”, joka kertoo talonpojan työstä ja raadannasta leipänsä saamiseksi otsa hiessä kansan kovissa ja luonnonkin koettelemissa elinoloissa.
Turun palon seurauksena Runeberg muutti 1828 Helsinkiin sinne myös siirtymään joutuneen yliopiston myötä. Hän sai hoidettavakseen aluksi klassisten ja uusien kielten alueen kaunopuheisuuden dosentin ja myöhemmin Rooman kirjallisuuden apulaisen virkatehtävät. Porvoon kymnaasin roomalaisen kirjallisuuden lehtorin virka ohjasi 1837 hänet ja perheen Porvooseen, missä heidän kotinsa on nyt muutettuna maamme ensimmäiseksi kotimuseoksi. Hänen muotokuvissaan esiintyvä pappispuku viestii vihkimisestä tuomiokapitulin jäsenenä papiksi vuonna 1838. Professorin arvo hänelle myönnettiin 1844.
Opettajauransa ohella Runeberg oli toimittajana sanomalehdissä kirjoitellen moniin lehtiin. Samalla hän kiinnostui virsirunoilusta ja virsikirjatyöstä tuloksena kaikkiaan 62 uutta paljolti omaa ajatusmaailmaansa kuvaavaa virttä. Nykyisessä virsikirjassamme niitä on vielä 15.
Vuonna 1857 hän jäi eläkkeelle opettajanvirastaan. Uurastus vaikeutui hänen joutuessaan aivoverenvuodon uhriksi metsästysretkellä vuonna 1863, mikä johti elämään potilaana menehtymiseensä asti keväällä 1877.
Kansallisrunoilijamme mittavasta tuotannosta moni lienee ainakin osittain tuttua. Mainittakoon kuitenkin Hirvenhiihtäjät-runoelma kansan elämästä vuonna 1832 sekä luonnonjärjestystä ja ihmisen suhdetta käsittelevä Kuningas Fjalar-eepos. Vänrikki Stoolin tarinat lienee monille tutuin ainakin osittain.
Kaksi on tuttua ylitse muiden
Runsaasta tuotannosta nostan esille Maamme-laulun vuodelta 1848 ja virsituotannosta ”Sun kätes Herra voimakkaan…” vuodelta 1855. Molempia olemme kuulleet eri tilaisuuksissa ja joskus osallistuneetkin esityksiin.
Maamme-laulu kohosi vaiheikkaasti kansallislauluksemme ilman Suomen lipun ja vaakunan saamaa lakisäädöstä. Tosin säädöspohjaa yritettiin parikin kertaa saada eduskuntakäsittelyyn mutta ilman tulosta. Tapaoikeudellisesti ansaittu vakaa pohja riitti. Yliopiston 350-vuotisjuhlaa varten tehty tekstin muutoskin sai voimakkaan vastustuksen. Eikä vuoden 2004 kansalaisaloitekaan johtanut ratkaisuun.
Maamme-laulu on säilyttänyt asemansa muutamien vaihtoehtojen kilvassa. Niinpä 13. toukokuuta 1948 sen ensiesityksen 100-vuotisjuhlan kunniaksi pystytettiin Maamme-laulun muistomerkki.
Virsi ”Sun kätes, Herra voimakkaan…” on ollut virsikirjassamme vuodesta 1938 lähtien. Virsi on tietysti hengellinen tuote. Kansallislaulussamme on vallitsevana isänmaallinen sisältö. Tuotteissa on kuitenkin hämmästyttävästi yhtäläisyyksiä. Suomalaisuus sisältyy jo Maamme-laulun alkuun. Ruotsinkielisessä asussa Finska folket mainitaan neljännessä säkeistössä.
Vuoden 1855 virsi ”Bevara, God, vårt fosterland” sai jo kaksi vuotta myöhemmin suomenkielisen muotonsa julkaistuna Lasten Suometar-lehdessä. Nykyinen ” Sun kätes Herra voimakkaan”- suomennos on virsikirjaan otetulta vuodelta. Monet kansallisrunoilijamme tuotteet ovat saaneet alkunsa eri tilanteissa. Niissä ilmenee usein hänen ajatusmaailmansa suhde synnyinmaahan ja sen luontoon. Paraisilla hän tapasi tulevan vaimonsa arkkipiispan luona asuessaan. Saarijärven maisemissa tulivat talonpoika ja luonnon vaikutukset herätteiksi. Monet Suomen sodan veteraanitkin olivat hänelle tuttuja.
Otan lopuksi muutaman esimerkin Runebergin elämän tukiherätteistä sekä Maamme-laulussa että virressä.
Maamme-laulu: Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien.
Virsi: Sun armos täällä meille soi, mi kallehinta olla voi, ja meille alla auringon, tää synnyinseutu rakkain on.
Maamme-laulu: Täss’ auroin, miekoin, miettehin isämme sotivat.
Virsi: On isät täällä taistelleet ja uskoneet ja toivoneet.
Maamme-laulu: Sun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa, viel lempemme saa nousemaan sun toivos, riemus loistossaan, ja kerran laulus synnyinmaa korkeemman kaiun saa.
Virsi: Sä autoit valoon tämän maan kuin kedon kukan ummustaan. Sen varttua suo valossas ja hoida sitä armossas.
Heikki K Lähde
Kuvalähteet: Wikipedia, Creative Commons, Virsikirja.fi
Kommentoi