Blogit Lammi

Yleisesti kuntien yhdistymisestä

Emeritus-blogia kirjoittaa Kari Ahonen Lammilta. Keskarin Blogien sisällöistä vastaavat kirjoittajat itse, eivätkä ne edusta Keski-Häme-lehden virallista kantaa.

Yleisesti kuntien yhdistymisestä

Pitkään on pohdiskeltu keinoja kuntien talouden parantamiseen. Samaan aikaan valtion osuuksia on pienennetty ja sitä kautta kuntia on ajettu tarkoituksella entistä ahtaammalle. Keksittiin kuntien asukasmäärien alarajaksi 20000 henkeä, mikä oli määritelty lähinnä terveydenhuollon kannalta sopivaksi. Katsottiin, että ruuvia kiristämällä saadaan kunnat heräämään, eli katsomaan kirstun pohjalle ja miettimään tulevaisuutta siltä kannalta, että mihin suuntaan katseet tulee kääntää yhdistymisen toteutumiseksi. Pyrkimys oli, että alueen suurin kunta olisi veturina, johon muut mahdolliset kunnat yhdistyvät ja uuden kunnan nimi yleensä veturin mukaan. Varmasti useiden kuntien kannalta ainoa keino selvitä kuivin jaloin olikin yhdistyminen, toinen vaihtoehto olisi ollut konkurssi ja sitä kautta valtion syliin ja määräysvallan alle. Valtiovallan syliin joutuminen tarkoittaa käytännössä, että valtio määrittää mitä tehdään ja joutuu tietysti etsimään sopivan kunnan tai kunnat mihin liittää ko. kunta. Jos ei löydy järkevää kohdetta, niin se on valtiollekin melko kinkkinen asia, mutta tällaisia tilanteita varmasti tulee.

Varmaan valtio on toiminut viisaasti, kun on ainakin alussa toiminut lähinnä sivusta katsojana, kun kunnat ovat alkaneet muodostamaan yhdistyviä kokonaisuuksia. Kunnilla on oletettavasti parhaiten se tieto hallussaan, mikä kokonaisuus toimii parhaiten. Kokonaisuuksia rakentaessa tulee vastaan se tosiasia, että kaikki sen alueen kunnat eivät ole halukkaita luopumaan itsenäisyydestään, vaan uskovat selviävänsä yksin ja tämä aiheuttaa yhdistymistä haluaville kunnille käytännön vaikeuksia. Yhdistymässä olevalla kokonaisuudella tulee olla yhtenäinen maa alue, eli tuleva suurenpi kunta on oltava kokonaisuudessaan saman rajan sisällä. Tämä oli myös Hämeenlinnalla pienenä propleemana, kun Hattula ei tullut mukaan suurkuntaan, vaan piti löytää väylä hämeenlinnasta Kalvolaan. vihdoin löytyi sopiva kaistale, joka yhdisti Kalvolankin suurempaan kokonaisuuteen.

Yhdistymisiä onkin reilun 10 vuoden aikana toteutunut melkoisesti ja koko ajan uusia isompia kuntia syntyy ja usemmiten on kaupunki veturina. Tulevaisuudessa yhdistymisten tahti hidastuu ja tulee käytännön ongelmia, joissa valtion rooli tulee olemaan suurempi. Ainakin konkurssikuntien kohtalo on ratkaistava, sekä kuntien, joiden etäisyydet muihin kuntiin ovat poikkeuksellisen pitkät ja on todennäköisesti muitakin asioita, joita ei ole etukäteen voitu ottaa huomioon. Varmaan yksi ratkaisu on valtion osuuksien määrien ja perusteiden uudelleen arviointi.

Yhdistyminen on tuonut ja tuo monelle kunnalle ratkaisun vaikeisiin ongelmiin. Mutta yhdistyminen, jota ei ole mietitty ja käsitelty avoimin kortein, voi myöskin muodostua katastrofiksi, varsinkin, jos takana on vanhoja kaunoja ym. On olemassa kuntia, joiden olisi ollut kaikin puolin helppo ja järkevä muodostaa yksi kunta jo aikoja sitten, mutta itsenäisyys on niin vahva sana, että se on tehnyt luonnollisen asian mahdottomaksi.

Yksi ikävä piirre ainakin Lammin kohdalla oli, kun yhdistymispäätösten aika läheni, niin alkoi kuntapoliitikkojen painostus ja uhkakuvien luominen moneltakin taholta, mm. yhdistymistä kannattavien kuntalaisten, toisten valtuutettujen ja Hämeenlinnan kaupungin edustajien taholta. Kerrottiin, että mikäli liittytään vasta jälkeenpäin, muiden yhdistyvien kuntien jo yhdistyttyä, niin liittyminen on hankalampaa ja kalliimpaa. Väitettiin, että meidän on joka tapauksessa jossain vaiheessa tehtävä myönteinen liittymispäätös ja jäädään paitsi porkkanarahoista.Tosiasiahan on, että mahdollinen liittyminen jälkeenpäin ei voi esettaa liittyvää kuntaa millään tavalla eriarvoiseksi muihin yhdistyneisiin nähden. Kuten aiemmin on jo todettu, niin liittymisäänestys Lammilla oli kaiken kaikkiaan häpeäpilkku kunnan historiassa. Todennäköisesti muitakin vastaavia tapauksia on liitoksia synnyttäessä sattunut.

Tässä kohtaa haluan todeta hyödyn, jonka yhdistyminen on Lammilaisille suonut. Liikunta halli (Uinti, kuntosali ja salibandimahdollisuus). Rakennuksen Lammin kunta olisi saanut tehtyä loppuun, sitten olisi alkaneet vaikeudet, jotka todennäköisesti olisivat lopettaneet toiminnan melko pian. Ne kolme seikkaa ovat: RAHA, RAHA ja RAHA. Tämä olikin yksi asia, millä painostettiin silloisia päättäjiä. Tosin pitemmän päälle toiminta on vaakalaudalla myös Kaupungin ollessa omistajana ja syynä: RAHA, RAHA ja RAHA. Käyttöaste uimahallilla on niin pieni, että se vaatii markkinoinnilta suuria ponnistuksia, jotta toiminnan jatkuminen on mahdollista.

Mielenkiintoisia käänteitä on tulevaisuudessa odotettavissa ja varmaan joitakin jo toteutuneita yhdistymisiä tullaan miettimään uudestaan, kunhan valtiovalta alkaa paneutumaan enemmän jo toteutuneisiin liitoksiin ja saa käsityksen niiden toimivuudesta. Odotettavissa on vieläkin suurempien kokonaisuuksien rakentuminen.

Kari Ahonen

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP