Hartauskirjoitukset Hauho

Talvi-Heikki

Kirkkoherra Tapani Vanhanen Hauhon kirkkopihalla. Kuva: Jouni Lehtonen

Sunnuntaina oli talvi-Heikki, mutta kuka muistaa talvi-Heikin? Kyseistä päivää vietetään piispa Henrikin kuolinpäivän muistoksi. Piispa Henrik oli Suomen ensimmäinen piispa ja marttyyri.

Ruotsin kuningas Erik Pyhä halusi liittää Suomen Ruotsin kuningaskuntaan ja juurruttaa Suomeen kristinuskon ja tässä tarkoituksessa toteutettiin Suomeen ensimmäinen ristiretki 1100-luvun puolivälissä. Retkelle osallistui myös piispa Henrik, joka onnistuneen retken jälkeen jätettiin Suomeen huolehtimaan kansamme kristillisyydestä. Työ jäi kesken, sillä perimätiedon mukaan hän sai surmansa vuonna 1156 talonpoika Lallin toimesta Köyliössä. Mutta työllä oli kauaskantoiset vaikutukset, sillä ilmeisesti tuon ristiretken tuloksena ovat syntyneet myös hämäläiset emäseurakunnat, muiden joukossa Hauho.

Pyhän Henrikin muistopäivänä 19.1. voimme muistaa varhaisia juuriamme ja niihin vaikuttaneita henkilöitä, kuten Henrikkiä. Kerran tehty työ on kantanut hedelmää, josta me jälkipolvet saamme nauttia. Tästä muistuttaa myös pyhän evankeliumi kun se kertoo kylväjistä ja sadonkorjaajista. Vaikka jälkimmäiset saavat nauttia edellisten vaivannäöstä, niin ilo on yhteinen, viimeistään kerran taivaassa. Teemaan sopii hyvin se, että samalla vietetään kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa. Tähän liittyen on tasavallan presidentti antanut rukouspäiväjulistuksen, jonka teemana on ystävällisyyden osoittaminen ja hyvä tahto. Ne rakentavat turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Vaikka kristinuskon tuoja joutuikin väkivalloin kohdelluksi, niin meillä on mahdollisuus näiden edeltäjiemme ansiosta parempaan. Kristinuskon juuret kansamme keskellä ovat pitkät ja toivottavasti kantavat hedelmää tulevaisuuteenkin. No, onkos sitten joku kesä-Heikkikin olemassa? On, mutta se on jo eri juttu.

Tapani Vanhanen
Kirjoittaja on Hauhon kirkkoherra.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski