Hartauskirjoitukset Lammi

Viesti Lammin kirkkoherralta

Lammin kirkkoherra Heli Ulvinen.

Taivaallinen Isä siunatkoon sinua!

Elämme nyt hyvin poikkeuksellisia aikoja. Koronaviruksen leviäminen maailmalla ja myös meillä Suomessa aiheuttaa huolta, epävarmuutta, pelkoakin. Se on muuttanut ja rajoittanut rajusti meidän arkeamme. Tämä koskee myös kaikkea seurakunnan toimintaa. Olemme joutuneet peruuttamaan lähes kaikki suunnitellut tilaisuudet ja tapahtumat, erilaiset kokoontumiset, 13.4. saakka. Ainoastaan jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset jatkuvat, mutta nekin poikkeusjärjestelyin. Jumalanpalvelukset pidetään siten, että paikalla on vain toimittajat ja lähetetään internetissä. Kirkollisissa toimituksissa eli kasteissa, vihkimisissä ja hautauksissa meidän tulee huomioida 10 osallistujan maksimimäärä. Toivon hartaasti, että näillä toimilla voimme omalta osaltamme hidastaa koronaviruksen etenemistä ja suojella kaikkia taudin kannalta riskiryhmiin kuuluvia.

Seurakunnan työntekijät ovat tilaisuuksien peruuttamisesta huolimatta seurakuntalaisia varten. Olemme tavoitettavissa puhelimessa, sähköpostilla ja somessa, jos kaipaat keskusteluseuraa. Ota rohkeasti yhteyttä! Yhteyttä saa ottaa, vaikkei olisi mitään erityistä asiaakaan.

Tässä myllerryksessä, jossa arki on nyt toisenlaista, me tarvitsemme toisiamme. Pidetään huolta toisistamme ja erityisesti heistä, jotka ovat yksin. Soitellaan, kysellään kuulumisia, laitetaan viestiä, autetaan pienissä arjen asioissa niillä keinoin, kun se on nyt mahdollista.

Erityisesti kutsun meitä kaikkia rukoilemaan toistemme puolesta; rukoilemaan maamme puolesta, sen päättäjien puolesta, sairaanhoitohenkilöstön puolesta, kaikkien sairaiden ja heidän läheistensä puolesta. Meidän turvamme kaiken epävarmuuden keskellä on kaikkivaltias, rakastava Taivaallinen Isämme.Hänelle saamme kertoa ahdistuksemme, pelkomme ja luottaa siihen, että hän kuulee meitä, auttaa meitä ja pitää meistä huolta.

”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret”. (5.Moos.33:27)

Taivaan Isän siunausta toivottaen

Heli Ulvinen
kirkkoherra

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski