Kolumnit Lammi

COVID-19

Päivi Kankaanmäki.

Ensin ajattelin, kun mietin mistä kirjoitan, etten ainakaan koronasta. Siitä tullut nyt niin paljon joka kanavalta, että ahdistaa. Ja niin varmaan suurinta osaa lukijoistakin. Mutta tässä ollaan.

Tein viikonloppuna pienen otoksen sosiaalisessa mediassa kysyen, onko poikkeustilanne tuonut mitään positiivista elämääsi? Kommentteja tuli yllättävän paljon, ja niissä oli pääsääntöisesti positiivia mietteitä. Suurimpana positiivisena asiana oli vapaa-ajan lisääntyminen itselle ja perheelle. Ei harrastuksiin vientiä, ei kokouksia, ei juhlia, ei ainaista kalenteriin tuijottamista. Moni sanoi, että perheen kesken on syntynyt pitkiä keskusteluja elämästä ja sen rajallisuudesta. Soitettu iäkkäälle sukulaiselle tai ystävälle ja muisteltu vanhoja hyviä aikoja. Läheisyydentarve kasvanut. Lisäksi viikon aikana on saatu siivottua kaappeja ja varastoja. On järjestetty valokuvia albumeihin ja tehty puuhommia.

Ilmaston puhdistautuminen oli yksi positiivisuustekijä. Monen työ on nyt etätyötä. Lisäksi kaupassa asioinnit tehdään harvemmin, joten siinä säästyy myös euroja, kun ei heräteostoksille mennä useampana päivänä viikossa. Moni kertoi, että miettii nyt tarkkaan mihin euronsa käyttää.

Nyt saa hyvällä omallatunnolla heittäytyä myös epäsosiaaliseksi. Ei tarvitse miettiä tapaamisia eikä muitakaan kekkereitä. Ei tarvitse selitellä ihmisille, miksi haluaa olla omissa oloissaan ja jopa tykkää siitä. On aikaa tutustua itseensä. Elämä on monella ollut niin hektistä, ettei hiljentymiselle ja rauhoittumiselle ole jäänyt oikeasti aikaa. Sitten joskus, kun tämä virus on taltutettu, toivoisi että ihmisten arvot muuttuisivat parempaan suuntaan. Ja sitä myötä myös meidän terveydenhuoltomme ja taloutemme rakennettaisiin vieläkin terveemmälle pohjalle.

Yksi asia ei ole muuttunut eikä muutu! Liikuttakaa itseänne. Olette sitten sisällä tai ulkona! Siitä kroppa tykkää nyt ja tulevaisuudessa.

Päivi Kankaanmäki
Kirjoittaja on lammilainen terveysalan yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski