Kolumnit Lammi

Eteenpäin – yhdessä

Lauri Tähkä ja kymmenet suomalaiset artistit laulavat laulussaan Uuden edessä kevään voimasta ja siitä askeleesta, kuinka kevään lehdillä on elämä herää henkiin ja päivien pidentyessä olemme yhtä ja vahvempia yhdessä. Toisaalta taustalla on myös pelkoa ja ahdistusta, epävarmuutta tulevaisuudesta. Kuitenkin samaan hengenvetoon pitää uskoa päivien pidentyessä lämmön ja läheisyyden palaavan meidän arkeemme.

Kulunut kevät on ollut monella tapaa haastava kaikkine rajoituksineen ja kieltoineen. Olemme ehkä huomanneet miten paljon erilaiset toiminnot ympärillämme merkitsevätkään, mutta toisaalta taas tämä tilanne on saanut meidät huomaamaan, miten tärkeitä asioita hyvinkin kohtaamiset ja toiminnot voivat olla.

Nyt kun tilanne on avautumassa, ja olemme niin sanotusti astumassa uuteen normaaliin aikaan, elämme varautunutta aikaa. Halua toimia, osallistua, aktivoitua on – ja samalla epävarmuutta, miten ja kuinka turvallisesti. Katsoessani ympärilleni en voi olla huomaamatta sitä tosiasiaa, että meillä kaikilla on tahto selviytyä tästä ja mennä eteenpäin.

Toimintamalleja muokataan tilanteisiin sopiviksi, huolehditaan itsestä ja lähimmäisistä, mietitään hyvinkin tarkkaan, kuinka asioita voi järjestää turvallisesti ja vastuullisesti. Paluussa uuteen normaaliin meillä kaikilla on oma vastuumme toimintojen avautuessa.

Vaikka moni minut tunteva voisi päätellä, että lähestyisin tätä asiaa vain liikunnan näkökulmasta, on se sama ravintoloiden, yksittäisten palveluiden tai kulttuurin tarjonnan avautuessa. Jokaisella sektorilla on niin toimijoiden kuin kuluttajien tarpeet, jotka tulisi saada täytettyä. Muutos lähtee yksilöstä ja toimintakulttuurista. Jo nyt on nähtävissä, että tahtoa on molemmilla puolilla. Tahdon lisäksi on myös ymmärrystä, mitä tämä vaatii meiltä kaikilta.

Meidän pitää nähdä lähelle, jotta voimme nähdä kauas ja ymmärtää, että elämme tätä elämää laumassa, jatkaa Elastinen laulussa. Elämä ei pysähdy koskaan, se on sen vahvuus. Ei siis pysähdytä mekään vaan ollaan yhdessä vahvoja ja astutaan eteenpäin toiset huomioiden. Askel askeleelta, polkaisu polkaisulta liikahdamme liikkeelle.

Mikko Reitti
Kirjoittaja on lammilainen yrittäjä.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski