Kolumnit Hauho

Ikuinen vappu

Jari Koskinen

Varmaan kukaan radiota kuunteleva ei ole voinut välttyä kuulemasta JVG:n kappaletta Ikuinen vappu. Aika monelle vappu merkitsee sitä, että ei olla köyhiä eikä kipeitä ja laskuja ei murehdita. JVG:n biisi on mukaansatempaava. Ko. kappaleesta on tainnut tulla korvamato nykyisille hallituspuolueille. Esimerkiksi Paavo Arhinmäki (vas) oli sitä mieltä, ettei valtion tarvitse maksaa velkoja lainkaan. Annika Saarikko (kesk.) totesi, että kulttuuria tuetaan vaikka velkarahalla.

En tiedä, mistä yhteiskuntaamme on syntynyt käsitys, että velkaa saa aina ja että nykyinen, alhainen korkotaso olisi ikuinen. Hain asiaan perspektiiviä lähihistoriasta. Luin kesällä kaksi Iiro Viinasen päiväkirjamerkintöihin perustuvaa kirjaa (Näkymätön käsi ja Vaaran vuodet). Silloin 90-luvun alkupuolella ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että joku lainaa rahaa Suomen valtiolle. Siis noin 25 vuotta sitten. Eikä kaukana ollut sekään, että Suomi olisi joutunut kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) holhoukseen. Se olisi ollut kylmää kyytiä, kysykää vaikka kreikkalaisilta.

Jos Suomi nyt ottaa lainaa vaikkapa 25-vuodeksi, niin kuka takaa, että voimme uusia lainan sen erääntyessä. Muuttuvatko velkojat höveleiksi eivätkä halua rahojaan takaisin. Onko olemassa Euroopan Keskuspankkia (EKP), joka nyt ostaa valtioiden velkakirjoja jälkimarkkinoilta lähes määrättömästi. Kansainväliset luottoluokittajat eli reittaajat seuraavat Suomen toimia tarkkaan. Ne tuntevat Suomen taloustilanteen paremmin kuin keskiverto kansanedustaja. Jos Suomi suhtautuu velkaantumiseen välinpitämättömästi tai ei yritä saada sitä kuriin, niin Suomen luottoluokitus putoaa. Se tietää automaattisesti korkojen nousua.

Historiasta voi oppia muutakin. Lama kuritti meitä 90-luvulla. Velka kasvoi. Pikkuhiljaa velan osuus suhteutettuna bruttokansantuotteeseen (BKT) laski. Sitten tuli vuonna 2008 alkanut finanssikriisi, ja velka lähti kasvuun. Nyt päällä on koronakriisi, ja taas tarvitaan lainaa. Tosin lainaa tarvittaisiin ilman koronaakin, koska valtion talous oli alijäämäinen jo ennen tautia. Kukapa tietää, mikä kriisi tulee seuraavaksi, johon pitäisi varautua. Aiemmatkin kriisit tulivat puskista.

Jos Suomen talouden pitoon ei saada mitään järkeä, niin hukka perii. Näyttää siltä, että ikuista vappua seuraa vuosikymmenten krapula.

Jari Koskinen
Kirjoittaja on metsätalousyrittäjä Hauholta.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski