Kolumnit

Isoäidiltä: Kotielämää

Kirsti Häppölä on kirjaihminen Tuuloksesta.

Edesmennyt äitini (k. 1963) kielsi lukemasta kirjaa samalla kun syö. Se on yksi harvoja opetusluontoisia asioita mitä muistan häneltä, ja sitäkin sääntöä rikon yhtä mittaa. Koska syön enimmäkseen yksin, otan yleensä kirjan seurakseni. Tässä auttaa kovasti Ilosen Puutyöstä Hauholta ostettu kirjateline joka on aivan nerokas. Sen on kuulemma suunnitellut itselleen liikkeen perustaja, joka oli intohimoinen lukija.

Viimeisimpiä lukuelämyksiä on kirjastosta saatu kirja Kartanoelämää, jossa Mariamna Davydov muistelee perheensä elämää heidän maatiloillaan Ukrainassa ennen vallankumousta. Mariamna oli kouluttautunut hyväksi vesivärimaalariksi, ja kirja on myös runsas kuvakirja Mariamnan silloisesta maailmasta. Perheen elämä oli rahataloudellisesti vähän rajallista, koska he olivat ostaneet maatilansa velkarahalla, mutta silti elämä näyttää olleen varsinainen runsaudensarvi, johon kuuluivat sedät, tädit, iso palveluskunta, kotiopettajat ja laaja maatila. Ja hevosia, koiria ja lehmiä.

”Tädit olivat sivistyneitä naisia, sävyisiä, lempeitä ja hyvinkasvatettuja. Liza-täti oli lujatahtoinen ja äkkipikainen, mutta aina oikeudenmukainen ja huomaavainen. Tädit olivat aina yhdessä.”

Laajaan palveluskuntaan kuului muun muassa sokerileipuri Konrad, joka oli nuorena lähetetty koulutukseen Pietariin. Kaikiksi juhlapäiviksi Konrad loihti herkkuleipomossaan taidokkaita herkkuja. Kuten mantelimassapyramidi, jonka eri kerroksille oli asetettu lukemattomia koristeita: suklaasieniä, sokeroituja hasselpähkinöitä, kinuskikuorrutteisia pähkinöitä, ´langues de chateja´, aniksen siemenillä ripoteltuja pinaattihierakan lehtiä… Syksyisin talossa valmistettiin paljon hilloja ja sokeroituja hedelmiä. Muutaman virstan päässä oli kirkko, johon ajettiin aina 1 – 4 hevosen vetämillä rattailla tai reellä. Siis monella reellä. Papilla oli iso perhe, ja pappilassa pidettiin kutsuja joulun ja pääsiäisen tienoilla. Papin lapsista osa oli taitavia pianisteja, ja talossa pidettiin myös tanssiaisia. Mariamna ja hänen sisarensa harrastivat tietysti myös musiikkia. – Vanhalla sokerileipuri Konradilla oli hyvä lauluääni, basso, ja hän kuului kirkon kuoroon. Lauantaina käytiin saunassa.

Minulla oli viime viikolla vierailulla vanha ystävä, joka jätti jälkeensä runon:

Auringon vyössä mansikoita runoiksi
Niittykarhussa pehmeä tuli elää
Lumipäivät pysähtyvät kynttilöihin.<$>

Oli mukava huomata että toisen ihmisen läsnäolo tekee elämän niin merkitykselliseksi. Vaikka viihtyisi hyvin yksinkin, vastakaiku toiselta ihmiseltä rikastaa olemista. – Meitä haittaa edelleen pahasti atavistinen pelko, että toinen ihminen onkin salaa vihollinen ja lyö kohta nuijalla päähän. (Siitä kuulemma kumpuaa tervehtiminen kättelemällä. Aikojen alussa on siten varmistuttu, että toisella ei ole asetta.) Toinen ihminenhän on turva ja rikkaus!

Poiketakseni ihan lyhyesti politiikan puolelle, sanoisin, että maahanmuuttajien pelko kumpuaa tästä luulosta, että uusi ihminen on lähtöjään vaara. Ei ole. Ainakin Suomessa, missä väki vähenee ja vanhentuu, uudet tulijat merkitsevät turvaa ja uusia tarinoita. Eihän toistaiseksi ole vielä kysymys kansainvaelluksesta vaan hallitusta operaatiosta uusien kansalaisten vastaanottamiseksi.

Amerikka on syntynyt maahanmuuton kautta…

Kirsti Häppölä
Kirjaihminen Tuuloksesta

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat