Kolumnit Tuulos

Joulunalusaikaa

Kirsti Häppölä on kirjaihminenTuuloksesta.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina laulettiin kirkossa Hoosianna-hymni. Se oli ihanaa. Urut pauhasivat täysillä, kirkkokuoro lauloi voimakkaasti urkuparvella, ja runsas kirkkokansa iloitsi mukana kaikin voimin. Oli ihana laulaa kerrankin niin kovaa kuin osaa. Kymmenet elävät kynttilät loistivat isossa messinkikruunussa keskellä kirkkoa. Oli selvää, että aletaan elää juhla-aikaa.

Kun ajoin adventtikirkosta kotiin, radion Horisontti-ohjelmassa puhuttiin tieteen ja uskonnon välisistä mahdollisista ristiriidoista. Jos minulta kysytään, mitään sen kummempia ristiriitoja ei välttämättä tarvitsisi olla. Kummallakin on oma tonttinsa, ja ne sopivat ihan hyvin elämään rinnakkain. Niinhän esimerkiksi rakkaudesta puhuttaessa on olemassa henkinen ja fyysinen puoli erikseen. Molemmat ovat äärimmäisen tärkeitä. Ja tähän asti ne ovat toimineet ihmiskunnassa ihan mukavasti rinnakkain, toisiaan täydentäen.

Eri asia on sitten se, jos ruvetaan vähättelemään toista osapuolta. Fundamentalisti-uskovaiset alkavat vähätellä tiedettä, ja tiedeihmiset pyrkivät kieltämään henkisen puolen. Kyllähän siitä riitaa saa aikaan.

Oma lukunsa ovat jotkut poliitikot, jotka taktisista syistä ja tahallaan kieltävät tieteelliset faktat, ja esimerkiksi kieltäytyvät nyt näkemästä koko maapalloa uhkaavaa ilmastonmuutosta. Ihminen on luonnostaan turvallisuushakuinen. Kun nyt joku johtaja esiintyy papillisen pönäkästi ja antaa parilla sanalla ymmärtää, että mitään pahaa ei tapahdu ja ilmastonmuutosta ei ole olemassakaan kun ollaan hiljaa, yllättävän moni uskoo tämän. Ollaan vain ihan hiljaa ja ryömitään poteroon. – Ihmiset kannattavat juonikasta johtajaa, ja juonikas johtaja hymyilee. Suomi on muka liian pieni yksikkö, että sen kannattaisi toimia!

Sitten kun kriisi tulee, ollaan aivan valmistumattomia. Ja yleensä pienet kärsivät eniten, jos eivät ole ymmärtäneet ajan merkkejä.

Historiaihmisenä minulle tulee välittömästi mieleen aika ennen talvisotaa. Poliittiset päättäjät eivät uskoneet sodan tulevan, ja talvisotaan jouduttiin erittäin huonosti varustautuneina. Saksa oli jo melkein kymmenen vuoden ajan Hitlerin johdolla varustautunut massiiviseen sotaan, mutta Euroopan johtajat eivät halunneet nähdä tätä. Hitlerhän oli manipuloinnin mestari. Suomenkin hallitus kieltäytyi näkemästä vaaran merkkejä, ja kun Neuvostoliitto hyökkäsi, sotaan lähtijöillä oli usein siviilivarusteensa – joillain hyvät, toisilla erittäin huonot. Vain Suojeluskunta-järjestö ja Lotta Svärd järjestö toimivat vastuullisesti. Miehet koulutettiin ampumaan ja naiset monipuoliseen huoltotoimintaan.

Ainakin tässä kohdassa voisi oppia historiasta.

Kirsti Häppölä

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski