Kolumnit Lammi

Kesäloma

Päivi Kankaanmäki on lammilainen terveysalan yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu.

Monella suomalaisella jatkuivat työt tällä viikolla loman loputtua. Kesän lomajakso on pidetty ja nyt kerätään taas tunteja seuraavaan vuoteen.

Minulle esitettiin menneinä vuosina kysymys, kun olin jäämässä mielestäni hyvin ansaitulle lomalle, että olinko mielestäni ansainnut sen? Kysymys hätkähdytti sen verran, etten osannut vastata mitään. Nyökyttelin vaan ja mumisin, että ilman muuta, jokaisellahan on oikeus lomaan ja totta kai mahdollisimman pitkään sellaiseen.

Asia jäi vaivaamaan. Millä mittarilla sitä voi mitata onko ansainnut loman? Toki olin omasta mielestäni ahertanut vuoden aikana erittäin paljon firman eteen ja antanut melkein kaikkeni. Mutta sehän vain minun näkemykseni asiaan. Miten pitkiä aikoja muualla maapallolla kesällä laiskotellaan? Meillä eurooppalaisilla ei ole kovasti eroavaisuuksia, koska meillä direktiivi säätelee työaikoja. Rapakon takana taasen lomat sovitaan työntekijäkohtaisesti. Siellä ei tunneta liittokohtaisia sopimisia. Matalapalkkaisilla aloilla ei välttämättä ole palkallista lomaa ollenkaan. Joten ei meillä suomalaisilla työtä tekevillä kauhean huonosti mene.

Sanotaan, ettei pitkistä lomista pidä luopua. Ne ovat ihmiskunnan onnistumisen mittari. Ja, että elämä on muutakin kuin työtä. Niin tai näin, minä keskitän ajatukseni nyt työn tekoon, niin voin vuoden päästä kirkkain silmin ja selkäranka suorana pitää ansaittua kesälomaa… ehkä…

Ensi viikolla myös koululaiset aloittavat työnteon. Heille jokaiselle mukavia ja innostavia työpäiviä kera kannustavien vanhempien.

Päivi Kankaanmäki
Kirjoittaja on lammilainen terveysalan yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP