Kolumnit Hauho

Kukas sahditta saunoo?

Jouni Lehtonen on hauholainen viestintäalan yrittäjä.

Pian koittaa keskikesän juhla, mittumaari, hauholaisten kirkkopyhä. Juhannukseen liittyy paljon uskomuksia, taikoja ja perinteitä. Kirjassa Vanhaa Hauhoa on kirjattu ylös kansatieteellisen kylätutkimusretkikunnan vuonna 1925 keräämiä tietoja lähinnä Miehoilan ja Hyömäen kylistä.

Kirjan mukaan juhannuksena nuorilla oli mielessä naima-asiat. Yksi hauholaisilla neidoilla käytössä ollut konsti edistää asiaa oli kääriytyä juhannusyönä lakanaan ja kieriä kasteisessa ruohossa. Märästä lakanasta väännettiin vettä pulloon, ja kun sitä annettiin kahvissa mielitietylle, sai hänet neitoon suostumaan.

Erityinen juhannusherkku oli viilipiimä. Sahdista kansatieteellinen kylätutkimusretkikunta ei mainitse juhannuksen perinteistä kertovassa kappaleessa mitään. Eikö sitä maistereille ja ylioppilaille tarjottu? Vai oliko niin luonnollinen osa hauholaista mittumaarin viettoa, ettei siihen muistettu kiinnittää huomiota.

Toisaalta kesä on vaikea aika tehdä sahtia. Lämpimällä säällä sahdin jäähdyttäminen riittävän nopeasti on hankalaa ja sahti voi hapantua.  Syksyn viileydessä asiat helpottuvat ja niinpä syksyn juhlasta, köyristä, kertova teksti alkaakin jo lauseella: Köyriksi tehdään sahtia. Nopeammin valmistettava kalja oli kesäjuoma.

Toisaalla kirjassa mainitaan, että aina pitoihin sekä jouluksi ja juhannukseksi tehtiin sahtia. Mikä onkaan hämäläisempää juhannusaaton viipyilevässä illassa kuin sauna ja sen päälle kuoppakylmä sahti.

On ilo havaita, että taitolaji nimeltä sahdinvalmistus on edelleen arvossaan ja tekijöitä löytyy, myös uusia taitajia vanhoilta oppia saaden. Kaikilla ei vaadittavaa taitoa ole, ainakaan kaljan teossa. Kirjan Vanhaa Hauhoa mukaan Miehoilan naiset eivät olleet järin taitavia kaljan tekijöitä. He kaatoivat karpion jauhoja järveen, jotta piti järvellinen kaljaa tulla.

Liekö samat eukot, jotka soutivat veneellä kirkolle Iso-Roineen selän ylitse? Kävi kova vastatuuli. Silloin he toivoivat, että hyvä Jumala soisi tuulen kääntyvän siksi, kunnes he palaavat. Toive toteutui ja eukot soutivat jälleen vastatuuleen Miehoilaan mennessään. Mainiota mittumaaria!

Jouni Lehtonen
Kirjoittaja on hauholainen viestintäalan yrittäjä.

 

Tagit

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski