Kolumnit Hauho

Maukasta makkaraa

Jouni Lehtonen on hauholainen yrittäjä.

Kuluva kevät on töiden ja harrastusten osalta hiljainen, mutta lepoa se ei ole suonut. Olen alkanut työskennellä ja harrastaa unissani. Painajaismaista.

Viime viikonloppuna yksi yö meni ravikilpailuiden viestintätehtävissä ja toinen Niskavuori-näytelmän parissa. Unitutkija voisi määrittää seuraavasta henkisen tilani ja hoidon tarpeen.

Työyöstä raveissa saatoin olla tuloksien osalta ylpeä. Raveihin oli pääyhteistyökumppaniksi järjestäjät saaneet Lihatukku Veijo Votkin Oy:n tuotemerkillään Chef Wotkin´s. Raviorganisaation kiusaksi näin tässä moraalisen ongelman, kyseinen lihatukku jalostaa ja markkinoi myös hevosenlihaa. Onko haluttu viesti, että jos ori Maukan kavio ei nouse riittävän ripeästi tai se lähtee laukalle, niin Veijo Votkin valmistaa laatua lautaselle.

Mutta työ on työtä ja asiakas on aina oikeassa, unessakin. Joten suljin moraalini kirjoituspöydän laatikkoon ja aloin miettiä ravien viestintää. Keksin loistavan iskulauseenkin yhteismarkkinointiin: Huonoinkin juoksija päätyy lopulta parhaaseen a-luokkaan. Onneksi yö oli kesäaikaan siirtymisen vuoksi tunnin normaalia lyhyempi. Idea toisaalta tuntui vielä aamullakin sitä makusteltuani hyvältä. Kuuleeko Hippos?

Seuraavana yönä olikin sitten aikaa harrastaa. Unen aihe oli toistuva ja ahdistava, olet juuri astumassa näyttämölle ja sinulla ei ole hajuakaan vuorosanoista. Niin tälläkin kertaa.

Unessani oli kesäteatterissa ensi-illassa Niskavuoren naiset -näytelmä. Olimme aiemmin päivällä käyneet esittämässä näytelmää toisaalla, jossain kaupungissa. Mukana oli esityksen vaatima tekniikka ja rekvisiitta. Niiden saaminen takaisin kesäteatterille oli työläs ja aikaa vievä puuha. Harjoitukset jäivät väliin ja oma roolivihkokin oli kateissa. Kaverilta lainatussa olivat sivut sekaisin ja isku astua näyttämölle oli annettu.

Mietin unessani, voisinko ensi-iltayleisön edessä jotain sanoakseni vaikka jutella niskavuorelaisuudesta yleensä tai Hella Wuolijoen Hauho-yhteyksistä. Ei, silloin kanssanäyttelijät putoavat kärryiltä. Voisinko käydä muina miehinä katsomassa kuiskaajan plarista. Onneksi koitti aamu, jolloin herättyäni saatoin unohtaa teatterin, avata television ja ryhtyä katsomaan rauhoittavia uutisia.

Jouni Lehtonen
Kirjoittaja on hauholainen viestintäalan yrittäjä.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski