Kolumnit Lammi

Mind map avuksi asioiden käsittelyyn

Helena Hirviniemi on lammilainen kunnallisneuvos.

Mind map on oivallinen apuväline, jos haluaa ideoida tai kerätä asiatietoa erilaisiin tarkoituksiin. Se toimii hyvin puheita varten tehtyinä muistiinpanoina. Se helpottaa puhujaa pysymään asiassa ja annetussa aikataulussa. Lisäksi mind mapin ansiosta asiat tulevat esiin loogisessa järjestyksessä.

Mind map eli miellekartta tai ajatuskartta edesauttaa muistamista. Sen avulla voi tehdä muistiinpanoja pääsykoetta tai tenttiä varten, koska asiat on helppo kerrata. Tekniikkaa voi käyttää jonkin laajemman asiakirjan, esim. historiikin, valmisteluun. Menetelmä toimii myös työnhakutilanteissa.

Wikipedian mukaan kyseisen esitysmuodon nykyaikaisen version luojana ja popularisoijana pidetään englantilaista Tony Buzania (1974).

Mind map lähtee liikkeelle siitä, että otetaan A4 -kokoinen paperi, asetetaan se pöydälle vaaka-asentoon, kirjoitetaan keskelle paperia avainsana asiasta, mitä tietoa kerätään. Sen jälkeen lähdetään hakemaan lisää asiasisältöä ja kirjataan se alustalle.

Ensin tehdään isot polut suuria asiakokonaisuuksia varten. Sen jälkeen työstetään yksityiskohtaisempaa tietoa pienemmille poluille. Näin asiasisältö kasvaa ja polkujen määrä lisääntyy.

Tekniikkaa käytetään opiskelun tukena eri oppilaitoksissa. Siihen löytyy netistä myös valmiita pohjia.

Olen itse opetellut menetelmän käytön yli 30 vuotta sitten Sinikka ja Teppo Tenkasen omistaman yrityksen järjestämällä kurssilla. Kurssi ajoittui juuri joulun alle, mutta en ole katunut, vaikka piparit jäivät tuolloin leipomatta. Olen sen jälkeen tehnyt valtavan määrän muistiinpanoja mm. päätöksenteon pohjaksi ja olen käyttänyt menetelmää työnhakutilanteissa. Tiedän, että mind map toimii.

Toki muistiinpanoja voi tehdä vaikka kämmeneensä. Ystäväni Jaakko Syrjämäki oli pitämässä puhetta Turvantalossa. Siinä hän esityksensä lomassa katsahti useita kertoja kämmenpohjaansa. Lopuksi paljastui, että hänen kädessään luki: Älä ole turhan tärkeä ja muista lopettaa ajoissa! Hyvä neuvo sekin.

Helena Hirviniemi
Kirjoittaja on lammilainen kunnallisneuvos.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP