Kolumnit Hauho

Mökkikateutta

Johanna Heinonen on hauholainen toimittaja ja lypsykarjatilan emäntä.

Olen tämän kevään aikana havainnut itsessäni vahvan keski-ikäistymisen merkin, mökkikateuden. Kavereiden mökkilammen laiturilta tai riippukeinusta ottamat kesälomakuvat tuntuvat vääryydeltä. Minäkin haluan mökin!

Kun olin pieni, kävimme kesälomalla mummon ja vaarin mökillä Asikkalan Kalkkisissa, Päijänteen rannalla. Muistot noista kolmenkymmenen vuoden takaisista kesistä ovat paahteisia ja loppumattomia: aina lämmin, aina serkkuja, joiden kanssa leikkiä, mummon mansikka-raparperikiisseliä ja savustettua lahnaa. Vaarini oli kova kalastamaan, ja hän opetti meidät lapsenlapsetkin kokemaan verkkoja. En ole soudellut varmaan viiteentoista vuoteen, mutta uskoisin edelleen osaavani soutaa verkot vähän kovemmassakin tuulessa.

Emmehän me oikeasti koko kesää mökillä olleet, viikon kesässä ja ehkä pitkän viikonlopun, mutta muistoissa niin on silti. Kauppa-auto kävi mökkitien päässä, ja välillä pääsimme Lampisen kaupalle asti. Teini-ikäisenä matkustin bussilla mummon ja vaarin mökille itseksenikin. Kai se selkiytti murrosikäistä päätä, käydä vaarin kanssa taas kalassa ja saunoa mummon kanssa, kun vanhempia ei oikein kestänyt.

Mökki on siirtynyt jo tätini perheelle, vaarini haudattu hornettien ylilennon säestämänä. Pari kesää sitten vierailimme mökillä tätini luona, kun halusin omille mukuloille näyttää, missä äiti koko lapsuutensa rytäsi. Unissaankin olisin pystynyt asettamaan jalkani rantapolulle, ja savusaunan jälkeen iho tuoksui lapsuudelle. Mutta enää siitä ei saanut kiinni. Mökki oli jo toisten perheiden tarinoita varten.

Siitä asti olen haaveillut omasta mökistä, samalla tiedostaen, että ikinä emme sitä voi hankkia. Katkeransuloista. Eläintilallisilla ei ole mahdollisuutta viettää heinäkuuta mökillä, ei edes viikonloppua, kun eläimet on hoidettava arkena ja pyhänä. Mökin pitäisi olla ihan lähellä, että sinne voisi mennä vaikka vain yöksi.

Mutta ehkä haaveeni ovat realistisuuden sijasta enemmänkin mökkiromanttisia? Työleiriä sitä on tässä maalaistalossakin, puutarhaa ja nikkarointia. Ja romanttisuutta, pihasaunaa ja talvisin lämmittäviä tulisijoja. Vain ranta puuttuu, jos ihan rehellisiä ollaan.

Taidetaan vaan rakentaa se monta kesää suunniteltu terassi. Jos siihen yhdistäisi paljun? Aika vahvaa keski-ikäistymistä kai tämäkin.

Johanna Heinonen
Kirjoittaja on hauholainen toimittaja ja lypsykarjatilan emäntä, jonka ikä alkaa vielä hetken kolmosella.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski