Kolumnit

Pääskyset

Kirsti Häppölä, FM, Hämeenlinna, Tuulos.

Ensimmäinen pesällinen pääskysiä on lähtenyt lentoon. (Ja itse asiassa toinenkin.) Pesä oli ruusukatoksessani hirren päällä, ja kun eilen istuimme katoksen viileydessä kahvittelemassa, pääskyset lensivät aina välillä päittemme yli katsomaan entistä kotiaan. Oli hirveän hyvä että ne selvisivät hengissä harakkavaarasta. Pari vuotta sitten, kun talon räystään alla oli kaksi pääskysenpesää kävi niin huonosti, että harakat hakkasivat pesät murskaksi ja söivät suihinsa juuri kuoriutuneet poikaset.

Nyt neuvottelin lintubiologi Heikin kanssa harakoista, ja Heikki neuvoi ripustamaan sopiviin paikkoihin räystään reunalle tuulessa heiluvia muovisuikaleita. Harakat kuulemma pelkäävät niitä, mutta pääskyset eivät. Homma toimi.
Kaikkihan tietävät että pääskyset ovat onnenlintuja. Siksi suojelen niitä kaikin voimin.
Nautin nykyään suunnattomasti sellaisesta hyödykkeestä kuin aika. Olen elänyt melko tavallisen suomalaisen elämän, jossa aika on yleensä ollut säännösteltyä, ja joka aamu on ollut selkeä suunnitelma päivän käytölle. Nykyään ei välttämättä ole! Kaikki aika on täysin omassa käytössäni. Voin omassa tahdissa nukkua ja lukea, syödä kun tulee nälkä, kuunnella radio Ylen Ykkösen mainioita ohjelmia, tehdä pihatöitä sen verran kuin jaksan – ja aika paljon loikoilen vain miettimässä maailman menoa.
Ikään kuin korvauksena tästä hauskasta olosta yritän elää ekologisesti ja isänmaallisesti. Ostan vaatteet Vogliasta, käytän Lumenen ihorasvoja, syön suomalaisia vihanneksia ja marjoja, varon visusti koskemasta saksalaiseen porsaanfileeseen S-marketissa. En tee lentomatkoja. – No, välillä tietysti elämä menee ranttaliksi: juon hyvässä seurassa viskiä ja syön voissa paistettua sisäfileepihviä kermakastikkeessa.
Välillä tulee onnellinen havahtuminen lepotilasta. Heinäkuun alkupuolella oli upeita konsertteja Hauholla, Lammilla ja Tuuloksessa. Yksi viikonloppu meni juhliessa ison maitotilan nuorta emäntää (50 v.) ja saman tilan vanhaa isäntää (80 v.) Molemmille pidettiin hyvät juhlat! Sitten tuli Kesätuuloslaisten Kirkkopyhä. Koska Kirkonrantaan on vihdoinkin saatu komea laituri, kirkkoherra voitiin taas noutaa kirkkoon isolla kirkkoveneellä, ja ottaa hänet rannalla vastaan suvivirrellä. Kirkko oli koristettu kauniiksi kukkasin, ja läpikäytävässä juotiin kirkkokahvit ja seurusteltiin pitkät ajat. Alhaisten Ritvalla oli hartioillaan äitinsä (tai anoppinsa) musta silkkinen kirkkohuivi. Miten oli säilynytkin niin hyvänä.
Nyt viimeksi oli Taiteen Tiellä -näyttely Oksalan vanhassa navetassa. Näin ensimmäisen kerran elämässäni pystykangaspuut, ja näin myös Jaakko Wegeliuksen (95 v.) tätien erikoisen malliset kangaspuut Sortavalasta. Ja samassa suvussa käytetyn, nyplätystä pitsistä valmistetun esiliinan!

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat