Kolumnit Hauho

Paluu tulevaisuuteen

Virpi Kukkonen on Keski-Hämen blogisti Alvettulasta.

Jouluinen musiikki siivitti puuhiani. Sitä ja tätä oli tehtävänä kuten muillakin keittiövastaavilla. Musiikin lomassa toimittaja kertoili niitä näitä maailmalta sekä jotain musiikkikappaleisiinkin liittyviä tarinoitaan. Yksi uusi asia oli mummojen ilmestyminen teksteihin. Jouluna haikailtiin mitä kuului maalle ja annettiin lahjaksi lupaus kesäisestä tapaamisesta. Ikäihmiset omastakin lähipiiristäni ovat siirtyneet mökeistään hoitolaitoksiin. Ei ole montaa savua kylässä enää. Lupaukset vierailuista ovat silti olemassa.

Joulun ajan uutisointiin liittyi yksi itseäni koskettava asia. Erään hoitolaitoksen hoitajien kapina työpaikkansa hoitokäytänteitä vastaan. Päivävuorolaiset laittoivat asukkaita yöasusteisiin ja yöhoitajat puolestaan pukivat heitä päiväkuntoon aamuyön tunteina. Hoitajien toimintaan oli ylemmältä taholta käsky; näin helpotettaisiin seuraavaa vähäväkistä työvuoroa. Toiminnan eettisyydestä hoitajilla oli toinen käsitys ja siksi kapinointi tätä toimintamallia vastaan heräsi ja tieto tästä nousi iltapäivälehtien lööppeihinkin.

Olen tehnyt pitkän työuran hoitotyössä ja tahollani elänyt 90- luvulla tätä samaa pukemiskuviota aamuöiseen aikaan yöhoitajana ollessani. Uutinen kosketti minua siksi, että olen kuvitellut ja toivonut asioiden muuttuvan parempaan suuntaan tässäkin asiassa. Kehitys menisi eteenpäin ja hoitotyö siinä samalla.

Isojen yhtiöiden ylläpitämät palvelutalot, ne tehostetun palvelun yksiköt, hoitavat nyt vanhuksiamme ja muita ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevia. Nettisivuilla on lupauksia turvallisuudesta ja virikkeellisestä elämästä, mutta toteutuvatko sellaiset lupaukset? Minimimiehitys työvuoroissa ei toteuta yhtään mitään muu-
ta kuin minimihommat. Herää kysymys onko tämä hoitoa vai säilytystä.

Vanhainkotijärjestelmä jätti ikäihmiselle jonkin lantin vielä jäljelle. Tehostetussa palveluasumisessa näin ei ole. Vaadimme hotelleilta ja muilta kohteilta rahallemme vastinetta; entä hoitolaitoksista? Minäkin olin aikoinani hyvin tyytyväinen saatuani oman omaiseni pois turvattomaksi käyneestä omasta kodista ja iloitsin hoitokodin nettisivuilta lukemastani tiedotteesta tulevasta tarjonnasta.

Päivät kuluvat, viikot vierivät. Oma rajallisuuskin käy mielessä. Muuttuuko mikään siihen päivään mennessä, kun olen itse SAS-ryhmän jonossa apua odottelemassa? Sotekin tulee, mitä se sitten tuokin tullessaan?

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat