Kolumnit Hauho

Palvelujen oikea-aikainen saatavuus

Virpi Kukkonen on Keski-Hämen blogisti Vitsiälästä.

Mummon luona kesäisin juotiin keltaisista kupeista laiturikahveita ja kauppa-autopäivinä saimme jäätelöä. Jäätikköä, kuten mummo sitä herkkua kutsui.

Ajattelin silloin, että sitten isona minäkin muutan Hauholle. Vuodet ja vuosikymmenet kuluivat. Vitsiälän mummo asui mökissään korkeaan ikään saakka. Monasti meillä omaisilla oli hänen selviytymisestään suuri huoli. Silloin kulkivat linja-autot ja taksejakin löytyi tarpeeseen. Lankapuhelin oli ja kulmalle pysähtyvä kauppa-auto toi mitä pitikin. Postilaatikko kolahti päivittäin. Palvelut olivat oikea-aikaisia mitä suuremmassa määrin, vain Alko puuttui. Sitä tarvetta etenkin kylän miesväki paikkasi markkinapäivänä salkut kilisten.

Mietteliääksi vetää. Tänä päivänä täältä maalta ei viikonloppuina pääse kantakaupunkiin enää lauantai-iltaisin, ei edes iltapäivisin. Sunnuntaina ei ollenkaan. Onnibussi juoksuttaa väkeä Vihniönmäkeen laukkuineen, jos matkalle mielii. Matkalippuasiointi tapahtuu netissä, muuten ei kyyti onnistu. Taksi; missä se on? Posti kulkee miten sattuu, lehtiä jää tulematta. Sentään yksi elintarvikeliike toimii vielä ja kylään on saatu oma Alko.

Terveenä ollessa ja vailla äkillisiä tapaturmia ei varmasti tule ajatelleeksikaan oikeaa reittiä apua tarvitessaan. Puhelimitse meitä ohjataan nauhalla painelemaan ykköstä ja kakkosta palvelujen oikea-aikaisen saatavuuden kohdentamiseksi.

Tämä herätti mieleeni muistot omista työvuosistani maakuntien terveysasemilla. Kesäkuukaudet toivat monesti vilkkaita työpäiviä liittyen näihin päivystysluonteisiin käynteihin. Tekeville sattui. Edellisistä tekemisistä oli jo vuosi, eivätkä kaikki klapihommatkaan aina onnistuneet mallikkaasti. Uistimia kiinnittyi mitä kummallisempiin kohtiin ja perkuupuukko lipsui. Ikäihmisetkään eivät näiltä harmeilta välttyneet kokemuksestaan huolimatta. Ennen asiat hoituivat juohevasti ilman suuria ongelmia. Puhelimiin vastasi joku joka ohjasi ja opasti. Ensiaputaitojen ollessa nollassa elävän ihmisen ohjaus tuntui turvalliselta.

Vapaa-ajan asunnoissa lomiaan viettäviä houkutellaan kuntiin erilaisin keinoin eläkeläisiksi. Osaisivatkohan kunnan päättävät elimet nähdä paikalliset tarpeet asukkaiden silmin asian onnistumiseksi?

Virpi Kukkonen
Kirjoittaja on Keski-Hämeen blogisti Vitsiälästä.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP