Kolumnit Hauho

Työlkii pittäis ellee…

Virpi Kukkonen on Keski-Hämen blogisti Vitsiälästä.

Uusi vuotemme 2020 tuo vaihtuessaan uudenlaisia uutisia vietettäville härkäviikoille.

Osa-aikaisuus on tullut työelämään jäädäkseen pysyväksi olotilaksi matalapalkkaisille ja naisvaltaisille aloille. Tällä työllä saadulla ansiolla ei kuitenkaan elä yksinhuoltajana eikä oikein yksinkään. Sosiaalipalveluiden ja pienen palkan yhdistäminen tulee ajankohtaiseksi. Joku puhuu minimipalkastakin, jolla turvattaisiin edes jonkinlainen perustoimeentulo.

Uutisoinnin mukaan joidenkin tilastojen mukaan kyse olisi noin 60 000 työssäkäyvästä henkilöstä. Laskentatavasta johtuen määrä voi olla jopa suurempikin, tutkijan mukaan 200 000 henkilöä eivät ajoittain tule toimeen palkallaan. Työtä tekevän ihmisen tulisi elää palkallaan, oli monen haastatellun mielipide. Tilastojen valossa palkkaköyhyys on Suomessa EU:n alhaisimmalla tasolla. Tämä tieto tuskin lisää tutkimuksessa mukana olleiden tyytyväisyyttä arkeensa.

Toinen uutinen oli suomalaisten suhtautuminen virkamiehen lahjontaan. KAKS- kunnallisalan kehittämissäätiön tekemässä kyselytutkimuksessa joulukuun alussa 2019 selvä enemmistö vastaajista ei hyväksynyt asiaa. Ymmärtäväisemmin suhtautui asiaan nuorista vastaajista kolmannes. Heidän mielestään ikävän seuraamuksen välttäminen tai oman asiansa edistäminen rahan tai lahjan avulla oli hyväksyttävää.

Ikääntyneistä (60 vuotta täyttäneet) vastaajista vain yksi kymmenestä piti asiaa hyväksyttävänä, miehet naisia ymmärtäväisempiä.

Näkyykö tässä lahjontamielipiteessä jo ulkomailta saadut matkailukokemukset? Liikennepoliisien taskuihin sujautetut setelit matkakertomuksissa ja sairaalatarinoissa hoitoon liittyvät muistiaiset lääkäreille sekä hoitajille paremman huomion toivossa.

Espanjassa esimerkiksi ovat olemassa pitkät perinteet lahjonnassa. Näin ollen asiaa eivät he pidä edes mitenkään merkillisen pahana. Vahvasti byrokraattinen järjestelmä notkistuu huomattavasti pienellä lahjonnalla ja työstäkin maksetaan pimeänä maan tapaan.

Suomessa avointa lahjontaa tapahtuu varmasti harvoin, olemmehan vähiten korruptoitunut maa. Meillä ei tarvitse maksaa lahjuksia poliiseille, hoitohenkilökunnalle eikä opettajille. Sen sijaan meillä näkyy eräänlainen pyöröovi-ilmiö. Kaksoisroolit päätöksenteossa, poliittiset virkanimitykset, julkisten hankintojen läpinäkymättömyys ja hyvä veli – järjestö. Oikeudettomien etuuksien antamista ja ottamista tapahtunee, eturistiriitoja ja suosimista.

Näitä asioita miettiessä vuosi pyörähtää hyvin käyntiin.

Virpi Kukkonen
Kirjoittaja on Keski-Hämeen blogisti Vitsiälästä.

Tagit

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski