Kolumnit

Uuden sukupolven aika

Miikka Lönnqvist on Suomen opiskelijakuntien liiton toiminnanjohtaja Hämeenkoskelta.

Vuonna 1970 Suomessa järjestettiin eduskuntavaalit, joita on alettu kutsua nuorisovaaleiksi. Tuolloin ensi kertaa äänestämään päässeet suuret ikäluokat (1945–1950 syntyneet) ottivat lähes kertarysäyksellä paikkansa hyvinvointivaltion rakennustalkoissa. Paikat, joilla useimmat heistä ovat istuneet näihin päiviin saakka. Tuolloin heidän tieltään väistyi 25 vuotta valtaa pitänyt sukupolvi, joka oli luotsannut Suomen sodasta rauhaan ja lyönyt alkutahdit sille kehitykselle, joka jatkui aina 1990-luvun lamaan saakka.

Nyt vastaava politiikan sukupolvenvaihdos on antanut odottaa itseään miltei 50 vuotta. Syy hitaalle sukupolvenvaihdokselle ei ole yksin suurten ikäluokkien takertumisessa saavutettuihin asemiin vaan syynsä on myös 1970-luvun ylipolitisoitumisessa. Se romahdutti 1960- ja 70-luvulla syntyneeltä sukupolvelta kiinnostuksen politiikkaan lähes täysin, eikä uusia haastajia yksinkertaisesti ole riittänyt politiikan näyttämölle. Suurten ikäluokkien paikan yhteiskunnan johtopaikoilla periikin seuraava, 1980- ja 90-luvuilla syntyneiden sukupolvi.

Siinä missä yhteistyö, ystävyys ja avunanto määrittelivät suurten ikäluokkien ulkopoliittisen pelikentän, tulee sen nyt olla lähtökohtana politiikan sukupolvenvaihdokselle. Tällä kertaa yya-sopimus tulee solmia Neuvostoliiton sijaan suurten ikäluokkien ja uudemman polven poliitikkojen välillä. Vallan ja vastuun siirtyessä yli yhden sukupolven tarvitaan myös äänestäjiltä rohkeutta luottaa tutun ja turvallisen sijaan uuteen ja rohkeaan.

Nuorten vastuulle siirtyy nyt aivan toisenlainen maailma kuin 50 vuotta sitten. Ilmastonmuutos, hyvinvointivaltion tulopohjan rapautuminen ja laskeva syntyvyys ovat ongelmia, joiden kanssa aiemmat päättäjät eivät ole joutuneet kamppailemaan. Olisi kohtuutonta odottaa nuorten valtaavan itselleen ensin asemat aiemmilta toimijoilta, ennen kuin pääsevät ratkomaan näitä tulevaisuutensa kohtalon kysymyksiä.

Miikka Lönnqvist

Kirjoittaja on Suomen opiskelijakuntien liiton toiminnanjohtaja Hämeenkoskelta.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP