Kolumnit Hauho

Valittaako vai ei

Jari Koskinen

Suomi on oikeusvaltio, onneksi. Sen periaatteisiin kuuluu, että ihmisillä on oikeus valittaa itseään koskevista päätöksistä. Ja demokratiassa on oikeus valittaa myös kunnan tekemistä päätöksistä.

Harmittavan usein valituksista näkee jo otsallakin, että se on tehty kiusantekomielessä tai jarrutusmielessä. Esimerkkejä löytyy niin hallinto-oikeudesta kuin markkinaoikeudestakin. Liito-orava on oiva vallan väline valitukselle vaikka niitä on Suomessa enemmän kuin tamperelaisia. Veronmaksajien syliin ränsistyvä rakennus edustaa usein ”oman aikakautensa arkkitehtuuria ja rakennustapaa” tai ”kulttuurihistoriallisesti arvokasta kokonaisuutta”.

Aihe ei ole helppo eikä kiistaton, mutta joskus sitä pohtii voisiko asioita hoitaa tai päättää muuten kuin valitusten kautta. En tiedä onko jossain päin maailmaa keksitty fiksumpi tapa näkemyserojen ratkaisemiseen. Otetaan esimerkiksi Hätilän koulukiinteistö Hämeenlinnassa. Vanhaa koulua piti purkaa ja rakentaa lapsille ajanmukaiset koulutilat. Valtuuston päätöksestä valitti kaksi kaupunkilaista. Heillä on siihen oikeus, en kiistä sitä. Mutta ilmeisesti yli 67.000 muulle kaupunkilaiselle valtuuston päätös olisi kelvannut. Voi olla, että osaa ei kiinnosta. Osa on varmaan sitä mieltä, että vaalit ovat sitä varten, että valitaan ihmiset tekemään päätöksiä kaupungin asioista. Kuka tästä valituksesta on sitten kärsinyt? Ainakin koululaiset, jotka ovat jo pitkään saaneet opetusta parakeissa eikä loppua näy. Kaupungit juristit ovat joutuneet tekemään tuntikaupalla töitä valituksen kumoamiseksi. Ei sekään ole ilmaista. Asianajotoimistoissa pidetään tuntikirjanpitoa laskutuksen vuoksi. Kaupunki ei näin voi laskuttaa, mutta demokratian hinta kyllä kiinnostaisi. Lisäksi prosessi on edelleen kesken.

Seuraava kiistan aihe lienee Lammin vanha kunnantalo. Onko järkeä korjata käyttökelvotonta kunnantaloa, kun kunnantaloja ei enää tarvita. Mitä mahtaa maksaa vanhan saneeraus ja ylläpito? Ainakin Hauholla on tuoreessa muistissa, että Alvettulan koulua oltiin lopettamassa reilun 100.000 euron vuosisäästöjen vuoksi. Oikeutettu kysymys lienee se, että mihin meillä on varaa?

Jari Koskinen
Kirjoittaja on metsätalousyrittäjä Hauholta.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat