Kolumnit Keski-Häme

Valkoinen kurittaja

Mikko Reitti on lammilainen opettaja ja yrittäjä.

Aah! Pitkästä aikaan ihan oikea talvi! Lunta, pakkasta, valkeaa valoa. Pakkanen, helle, vesisade, lumisade, pouta tai pilvinen keli, aina toiset tykkää ja toiset ei. Niin se vaan on.

Valkoinen kurittaja on saanut Suomen ja suomalaiset polvilleen. Siis mitä! Lumi, tuo talven valaisija ja ilon tuoja. Luulenpa kuitenkin, että paljon murheellisempaa olisi elo pohjolassamme, jos emme pääsisi pulkkamäkeen, laduille, rinteisiin, umpihankeen tai vaikkapa hyytävään avantoon. Jos kulkisimme vuoden pimeimpänä aikana loskassa ja rännässä, harmaana massana.

On totta, että talvi ja tuo muutamiin vuosiin meillä tuntematon suunnaton lumen määrä on alkanut tuntua ylimääräiseltä taakalta.

Päivittäiset lumityöt tuntuvat tuskalta ja liikenne takkuaa siellä sun täällä. Hymähdellen voimme kuitenkin todeta, että tämä ”valkoinen kurittaja” on jo saanut huvittaviakin piirteitä kuluneen kuukauden aikana.  Uhkakuvat suuresta lumikaaoksesta, kun lunta sataa peräti 5 cm lisää, pakkasvaroitus kun mittari laskee miinus 15 asteeseen. Hui – ihan jännittää. Ei pidä kuitenkaan väheksyä toisten kokemuksia myös vastakkaisesta näkökulmasta. Toiset tykkää, toiset ei, jokaisella on oikeus omaan kokemukseen.

Itse olen nauttinut suuresti talven kauneudesta. Valkoiset puut, korkeat hanget ja valkoinen, valoisa maisema ovat antaneet energiaa. Vaikka tämä kauneus nyt, toivottavasti väliaikaisesti, on muuttunut loskaksi ja hieman tasaisemmaksi harmaaksi, tuo talvi omaan arkeen enemmän iloa kuin vastoinkäymisiä. Hiihtolomat alkavat ja talvi, luminen luonto kutsuvat ulos. Toivon että saamme nauttia lumesta, valosta ja talviriemuista niin lomien kuin perinteisten talvikuukauksien ajan aina maaliskuun lopulle asti.

Mikko Reitti

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski