Kolumnit Hauho

Vanhojen valokuvien lumoa

Virpi Kukkonen on Keski-Hämen blogisti Vitsiälästä.

Kauan elettynä ja monenlaisia asioita harrastaneena karttuu keräilyharrastajan valokuvakokoelmatkin. Viimeinen täydennys tuli hiljattain äidin jäämistöstä.

Vanhoissa valokuvissa ovat minua aina viehättäneet kuvien henkilöt sekä konteksti, jossa kuvat on otettu. Vuosikymmeniä sitten otetuissa kuvissa ei juuri hymynhäivää näy; kuvaus otettiin ilmiselvästi hyvin tosissaan. Muistan mummuni joskus sanoneenkin asiasta, ettei sopinut nauraa suu auki. Ei ollut tapana, eikä pidetty sopivana. Totisina ja asiallisesti puettuina oltiin, ellei sitten ollut työrupeaman kuvaamisesta kyse. Niissä ei sentään pukusääntöä tainnut olla?

Kuvia on laatikoittain, kaikilta vuosikymmenkerrostumilta. Niitä selatessa huokaisu jos toinenkin tulee väistämättä. Voi, kun edes joskus olisi muistettu nimikoida jälkipolvienkin ihmettelyn helpottamiseksi. Kuka onkaan tämä tai tuo? Kuka kertoisi nyt, kun omia kertojia ei enää ole? Tämä pieni lapsi saattaa olla jo ikäihminen, mutta ken hän on ja missä vaikuttaa?

Lapsuudessani kuvia katsellessa minua hieman pelotti, kun valokuva-albumeihin merkittiin kuolleiden henkilöiden rintaan risti. Ristejä ilmaantui tasaiseen tahtiin. Siitä tiesi, että poissa on tuokin isäntä tahi kelkkaa työntävä lapsi.

Ajan tapa oli tuo kuoleman merkitseminen silloin, mutta nimiä ei kuitenkaan kovin usein tullut. Tässä hetkessä sukujuurien selvittely ja kylän historiaan paneutuminen kuvissa olevien henkilöiden kautta on aikamoista salapoliisityötä.

Itselleni vakaasti lupasin tässä tilanteessa, että jätän taakseni nimikoituja kuvia parhaan kykyni mukaan. Ehkä nekin otokset aikanaan palvelevat seuraavaa historian hiilijalanjäljissä tarpovaa. Minä nimittäin uskon, että on olemassa aina ihmisiä, joita menneisyys kiinnostaa. Mitä sieltä sitten löytyykään, onko se etsijän toiveen mukaista? Ei välttämättä löydy ritareita ja viikinkisotureita, mutta tarvitseeko ollakaan?

Pitkä elämä elettynä muuttuvassa ajassa näkyy katsoessani vakavailmeistä naista lapsi sylissään. Ei aina tarvitse olla sukupuun ainoa linnanneito. Vanhojen valokuvien lumo puree historiasta kiinnostunutta yhä uudelleen.

Virpi Kukkonen
Kirjoittaja on Keski-Hämeen blogisti Vitsiälästä.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP