Lukijoiden mielipiteet

Hulevesi hulabaloo

Keski-Häme julkaisee lukijoiden lähettämiä valokuvia ja videoita verkkosivuilla ja lehdessä ilman eri korvausta. Sopimatonta tai lakia rikkovaa materiaalia ei julkaista.

On varsin mielenkiintoista ja myös ristiriitaista HS-veden toimitusjohtajan informaatio ns. hulevesistä ja niiden jatkohoidosta.

Hulevesihän tarkoittaa taivaalta satavaa vettä ja sen sitten jatkokulkua  joko maastoon tai varsinkin kiinteiltä esim. asvaltoiduilta
pinnoilta katuviemäreiden kautta takaisin vesistöön ilman ns. jätevesiverkoston kautta.
  Nyt HS- vesi onkin keksinyt ihan uuden keinon rahastaa , nimittäin hulevesimaksun,jota se itse ei mitenkään prosessoi, eikä käsittele, vaan ns. hulevedet palaavat takaisin joko suoraan maastoon, ja imeytymisen kautta pohjavesiin tai sitten suoraan huleviemärien kautta suoraan vesistöihin.
HS-vesi kuvittelee, että kiinteistönomistajat ohjaavat hulevesiä jätevesiverkostoon, miten (HUH HUH sentään) jo on kaukaa haettu pyrkimys korottaa maksuja ja jopa uhkaamalla, kuten ilmaisjakelutiedotteesta  saimme lukea.Onkohan laki edes takana.
Olen vahvasti sitä mieltä, että ottakoon nyt ”iso päällikkö pikkulusikan” kauniisti käteensä ja lopettakoon uhkailun ja selittäköön veronmaksajille tarkalleen tämän hulevesiasian.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat