Lukijoiden mielipiteet Lammi

Kiitoskommenttini löydetyn runon anneista

Kuva: Heikki K. Lähde

Kiitokset Timolle 2.4.2020 ja Tertulle 16.04.2020 olleista sekä runosta että proosatekstistä. Sisälsivät antoisia muisteluita ennenvanhasta. Se sisälsi lisätietoa tuolla maailman vanhimmassa Loimaan kunnassa 1880-luvulla syntyneestä ja 1920-luvulla kotikylääni Lammin pitäjän Liesoon muuttaneesta kansakoulunopettajasta. Lisätietoa olen saanut myös tuon kummitätini tyttären Leena Maijan kummipojalta.

Kummitätini asui eläkkeellä ollessaan Helsingissä. Sieltä hän lähti viimeiseksi muuttuneelle matkalleen kohti Tukholmaa pienellä höyrylaivalla jatkaen edelleen Kööpenhaminaan. Lentomatka johdatteli hänen Afrikkaan Leena Maijan perheen luokse. Hänet on siunattu maallisen vaelluksen päätteeksi siellä. Hänet on mainittu myös Lammin muistolehdossa olevassa perheen muistokivessä.

Omana ihanana muistonani on muun muassa hämeenlinnalaisen H.J.Salon kultasepänliikkeen pahvisessa kotelossa vaaleanpunaisen pumpulin päällä edelleen oleva kirje. Kirjeessä on kerrottu vuonna 1936 kaksivuotiaana jouluksi saamastani hopealusikasta. Se on tehnyt pitkän matkan elonpolullani. Se on ollut jatkuvassa käytössäni kirjeen toivomuksen mukaisesti. Tänä aamuna viimeksi sillä siirtyi aamupuuroa höysteineen aistieni nautittavaksi.

Liitän tähän pari kuvaa kummitätini elontaipaleelta.

Kuva: Heikki K. Lähde
Kuva: Heikki K. Lähde

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski