Taas kerran herätty on huomiseen
– oravia puussa – elämän iloa,
niin vikkelästi keskenään ne kirmaisee.
Kuuluu joutsenlauman kirkaisut ponnekkaat,
halki hiljaisuuden.
Pitkän taipaleen kotiinsa päässeet nää onnekkaat.
Myös pienten lintujen
– sirkutellen –
on elämä ihmeellinen,
Ei tiedä luonto, ei eläimet sen
ahdistusta ihmisen.
Ne elää vain omaa elämää,
ja on onnekas, ei ymmärrä – eikä nää,
ihmiskunnan suurta huolta
ja hätää.
Virus teki sen uhkana
ihmisten kaikkien.
Nyt, kuin samassa suuressa veneessä
mennään – kohti tuntematonta rantaa
eikä eteensä nää.
Kuin tuuliajolla veneemme,
tietämättä mikä on
määränpää.
Paula
Kommentoi