Lukijoiden mielipiteet Lammi

Pelastakaa lapset 2

Lukijoiden kirjoituksia ja kuvia julkaistaan Keski-Hämeen Lukijan mielipide -palstalla lehdessä ja verkossa. Osallistu sinäkin!Kuva: Colourbox

Jatkoa 21.3.2019 lehden kirjoitukseeniAsiasta olivat huolissaan myös mm Jung 1960, Schweitzer 1956, Seyffarth 1955, Tournier 1959. Seuraavat opettavaiset otteet heidän kirjoituksiaan.

Yhteiskunta ja lasten kasvurauha.

”Ihminen on kasvatettava ennen kaikkea vapaaksi peloista ja halukkaaksi toteuttamaan parhainta itseään. Saavuttaaksemme tämän päämäärän meidän on ohjauksellamme estettävä lapsia hermostumasta ja pingottumasta, sillä juuri tuskainen jännitystila aiheuttaa heille estoja ja tekee heistä sidottuja ihmisiä.”

”Lasten salaisuuksia ei saa heiltä riistää, sillä tässä on kysymys mitä tärkeimmästä tosiasiasta; ei vähemmästä kuin lapsen persoonan muodostumisesta.”

”Me siis palvelemme yhteiskuntaa eksymättä silti sen ohjattaviksi. Emme salli sen olla eettisessä suhteessa holhoojanamme. Hetkeksikään emme lakkaa tuntematta epäluuloa yhteiskunnan asettamia ihanteita ja sen voimassa pitämiä vakaumuksia kohtaan. Tiedämme alati , että se on täynnä pelkkää mielettömyyttä ja tahtoo petoksella saada meidät luopumaan humaanisuudesta. Se on epäluotettava ja lisäksi vielä sokea hevonen.”

”Julkinen toiminta, jossa ei äärimmilleen ponnistella humaanisuudesta huolehtimiseksi, tärvelee mielenlaadun. Sen vuoksi keskuudessamme ole enään olemassa mitään luottamusta inhimillisyyden kirkastamaan oikeudenmukaisuuteen. Emme tunne enään mitään todellista kunnioitustakaan toisiamme kohtaan.”

”Vaikutuksen alaisena ei kärsi ainoastaan sielu, vaan myös yksilöllinen ihminen. Joutumalla tasoasettelujen ja tuntemattomaksi muuttumisen prosessiin, niin että todellisuuskuva vääristyy keskimäärän muodostamaksi käsitteeksi. Se sortaa yksilöä nimettömien yksikköjen hyväksi, joista kerätään massaryhmittelyjä. Siten astuvat konkreettisen yksilön sijaan järjestöjen nimet, ja korkeimmalle paikalle kohoaa abstraktinen käsite valtiosta poliittisen realiteetin periaatteena.”

”Yksilön moraalinen vastuunalaisuus korvautuu väistämättömästi valtionjärjellä ja yksilön moraalisen ja henkisen erilaisuuden tilalle tulevat yleinen hyvinvointi ja elintason kohottaminen. Yksityisen elämän päämääränä ja merkityksenä ei enään ole yksilöllinen kehittyminen, vaan ihmisen ulkopuolelta pakotettu valtionjärki. Yksilöiltä otetaan pois moraalinen päätösvalta oman elämänsä suhteen ja sen sijaan häntä hallitaan ja hänet itsensä käsitetään sosiaaliseksi yksiköksi.”

Sillä jumalattomuuden valtikka ei saa vallita vanhurskasten perintöosaa, jotta vanhurskaat eivät ojentaisi käsiänsä vääryyteen. 

Psalmit 125:3. Raamattu käännös 1914.<f”Times LT Std”z9BI>

 

Tuula Metsola

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski