Lukijoiden mielipiteet Tuulos

Pihlajalinna Tuuloksen sankarikaksikolle

Keski-Häme julkaisee lukijoiden lähettämiä valokuvia ja videoita verkkosivuilla ja lehdessä ilman eri korvausta. Sopimatonta tai lakia rikkovaa materiaalia ei julkaista.

Kun Linnan klinikka päätti laajentaa toimintaansa Kauppakeskus Tuuloseen, niin tarvittiin kaksi hoitoalan osaajaa käynnistämään toiminta paikallistasolla.

Vapaaehtoiset löytyivät helposti, koska näillä kahdella oli sidoksia Lammille ja Tuulokseen, jotka olisivat ne potentiaaliset pitäjät, joista asiakkaita olisi lupa odottaa.

Käytännön toimet sujuivat hienosti ja vapun jälkeen 2015 toimipaikka avattiin.

Lääkäreitä oli useampia ja myös viikonloppupäivystys pyöri ilman ongelmia.

Sitten alkoi valinnanvapauskokeilu ja sehän lisäsi työtaakkaa kyllä huomattavasti.

Lähes tuhat kirjautui asiakkaaksi ja suuri osa heistä kävikin useita kertoja vastaanotoilla ja laboratoriokokeissa.

Lääkärivaihdokset hankaloittivat tilannetta ajoittain, mutta siitäkin te otitte voiton.

Sitten entinen tuttu työnantaja vaihtui isoksi pörssiyhtiöksi. No eihän tukea juuri sitä ennenkään ollut saatu juuri minkään vertaa, joten tämäkin saatiin sujuvaksi nopeasti.

Ihmiset kiittelivät työtänne sanoin kukkasin ja lahjoinakin.

Mutta pörssiyhtiön osakkeenomistajat olivat tyytymättömiä, koska voittoja ei kertynyt tarpeeksi.

Työpaikkanne ovelle lyötiin lappu: suljettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Olen lähes päivittäin käynyt juttelemassa kanssanne ja nähnyt sen ammattimaisuuden ja ystävällisyyden, jolla hoiditte asioitamme.

Kiitos teille urheille tytöille, jotka kahdestaan lääkärien kanssa pyörititte toimintaa ilman esimiesten tukea.

Joskus jälkeenpäin joku saattoi soittaa, että miten pärjäsitte silloin, kun paikalla ei kahteen viikkoon ollut lääkäriä tai silloin, kun se oli ollut etäpuheliyhteydessä kanssanne.

Teitä jää kaipaamaan suuri joukko meitä asiakkaitanne!!!

Yksi monien puolesta

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP