Lukijoiden mielipiteet Pitäjät

Pitäjien ja kaupunginosien elinvoima

Keski-Häme julkaisee lukijoiden lähettämiä valokuvia ja videoita verkkosivuilla ja lehdessä ilman eri korvausta. Sopimatonta tai lakia rikkovaa materiaalia ei julkaista.

Jätin Hämeenlinnan kaupunginvaltuustolle 9.6.2020 aloitteen ”Kaupungin pitäjien ja kantakaupungin pitäjien elinvoiman turvaamisesta ja kehittämisestä.”

Aloitteen mukaan Hämeenlinnan elinvoima muodostuu kaikkien hämeenlinnalaisten, asukkaiden, erilaisten yhteisöjen, yritysten ja julkisen toiminnan elinvoimasta. Alueellisesti se koostuu kaupungin kaikkien osa-alueiden elinvoimasta.

Esimerkiksi Moreenin alueella tai kulttuurihistoriallisella ydinkeskustalla on oma erityinen rooli elinvoiman kehityksessä. Niihin ei kuitenkaan pidä keskittyä liiaksi, koska kaikilla muillakin kaupunginosilla on oma erityinen elinvoimaroolinsa. Elinvoima kehittyy myös niihin panostamalla.

Kaupungin eri osien lähipalvelut, aluekohtaiset keskeisiin taajamiin ja useisiin kaupunginosiin hajautetut palvelut ja koko kaupungin keskitettyjen palvelujen saavutettavuus hyvillä liikenneyhteyksillä ovat keskeisiä kaikkien kaupungin osien elinvoiman edellytyksiä. Tarvitaan sekä kaupallisia palveluja että julkisia palveluja.

Usein eri palveluilla on toisiaan tukeva keskinäissuhde. Yhden palvelun häviäminen kaupungin jostakin aluekeskuksesta tai taajamasta voi aiheuttaa negatiivisen kierteen. Palvelun säilyminen tai kehitys voi olla osa positiivista kierrettä. Samalla tavalla kierteen suuntaan voivat vaikuttaa asukkaiden lähiyhteisöjen aktivoituminen tai passivoituminen, toimintamahdollisuuksien paraneminen tai heikentyminen.

Omilla palveluverkkoratkaisuillaan ja yhteistyöllään kaupallisten palvelutuottajien kanssa kaupunki vaikuttaa hyvien tai huonojen elinvoimakierteiden kehitykseen. Tukemalla asukkaiden yhteisötoimintaa taloudellisesti ja toimitilajärjestelyillä vaikutetaan asukasyhteisöjen toimintaedellytyksiin. Liikennejärjestelyillä vaikutetaan keskitetympien julkisten ja yksityisten palvelujen saavutettavuuteen. Liikkuvat palvelut, kuten kirjastoauto ja palvelujen toimivat etäkäyttömahdollisuudet ovat myös kaupungin eri osien elinvoiman edellytyksiä.

Valmistelemaani aloitteeseen yhtyivät SDP:n, Perussuomalaisten, Kristillisdemokraattien ja Vasemmiston valtuustoryhmien puheenjohtajat Anne Laatikainen, Teppo Turja, Teija Arvidsson ja Irma Taavela sekä Keskustan valtuutettu Timo Kaunisto.

Aloite korostaa kaupungin tietojärjestelmien kehittämistä niin, että sekä eri alueiden asukkaat että päättäjät kykenevät arvioimaan yksittäisten päätösehdotusten vaikutuksen pitäjien ja kaupunginosien elivoiman kokonaiskehitykseen. Se on erityisen tärkeää, kun esillä on sekä suuria Hämeensaari-Areenan kaltaisia investointeja että peruspalvelujen keskittämisiä ja leikkauksia.

Juhani Lehto
Kirjoittaja on professori ja vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski