Pääkirjoitukset Keski-Häme

Aivot ja aivottomat

Merja Hirvisaari on Keski-Hämeen uutistuottaja.

Näyttää siltä, että monilta on mennyt ohi se aivotutkimusten havainto, että aivot ovat aikuiset vasta 25-vuotiaana. Tästä on tiedejulkaisuissa kerrottu jo vuosikymmenten ajan, mutta jostain syystä yhteiskunnallisia alaikärajoja yritetään silti koko ajan alentaa.

Esimerkiksi Juha Radanko kirjoitti Maailman kuvalehdessä jo vuonna 2008 kansainvälisistä tutkimustuloksista, joiden mukaan ikävuosien18 ja 25 välillä tärkeimmät muutokset tapahtuvat aivojen etuotsalohkossa. Se säätelee päätösten tekemistä, riskien arvioimista, tulevaisuuden ennakoimista, ongelmanratkaisua ja tunteiden hallintaa. Tuolloin tutkijat totesivat, että nuoria pidetään länsimaissa aikuisina paljon aiemmin kuin heidän aivonsa siihen kykenevät.

Tämä tuli taas mieleeni, kun luin uutisia kevytautojen lakimuutoksen viivästymisestä. Aivotutkimusten valossa EU:n huoli niiden turvallisuudesta nuorten kuskien käsissä on vähintäänkin oikeutettu.

Ikä ei tietenkään ole yksiselitteinen tekijä aivotoiminnan kehittymisessä. Ministerille tappouhkauksia lakimuutoksen viivästymisen takia lähettäneiden idioottien ikä ei ole tiedossa, mutta ihan täysi-ikäisillä aivoilla lienee valtiolta jo vaadittu korvauksia siitä pahasta mielestä, että yli-innokkaat vanhemmat ovat menneet ostamaan 15-vuotiaalleen ihan oikean auton.

Ymmärrän hyvin, että vanhemmat haluavat lapsilleen parasta ja turvallisinta, mitä mopoauto ei todellakaan ole ollut. Ymmärrän senkin, että nuoret mieluusti ottaisivat alleen oikean auton, jo senkin takia etteivät huonosti käyttäytyvät autoilijat heti tunnistaisi heidän menopeliään aivan aivottoman kiusauksensa kohteeksi.

Senkin tiedostan, että joissakin asioissa nuoren uhkarohkeus ja kyvyttömyys hahmottaa syitä ja seurauksia saattaisi olla hyväksi, jos liian varovaiset vanhukset yrittävät estää kehitystä kehittymästä.

Menopelien peltien vahvistaminen ei aivotutkimuksen valossa kuitenkaan ole paras mahdollinen tapa parantaa liikenneturvallisuutta.

Alan silti vähän kallistua niiden valtion vastuuta vaativien vanhempien puolelle. Jos valtion tukemien puolueitten ja järjestöjen pitäisi aina korvata edustajiensa antamien turhien lupausten aiheuttama paha mieli, saattaisi moni asia maailmassa muuttua nykyistä paljon paremmaksi.

Merja Hirvisaari

Kirjoittaja on Keski-Hämeen uutistuottaja.

Tagit

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP