Ilo asuu syksyn lehdissä

Merja Hirvisaari

Kun nyt jo aikuinen poikani oli hyvin pieni, hän kysyi minulta, miksi kyyneleet maistuvat niin hyviltä. Kerroin silloin, että se johtuu siitä, että jokainen kyynel kantaa mukanaan pienen palasen surua pois mieltä painamasta, ja mukavan maun antaa helpotuksen tuoma parempi mieli. Tämä tuli taas mieleeni, kun etsin internetistä informaatiota ruskan syntymisen syistä. Puut työntävät sisältään pois kesän tuomaa kuonaa syksyn lehtiin samalla, kun ne ottavat niistä talteen viimeiset lehtivihreää muodostaneet molekyylit. Yhteyttäminen loppuu, puun ja lehden välinen side katkeaa ja lehti alkaa kuolla. Pois putoavat lehdet jättävät jäähyväiset kesälle ja kantavat mennessään pois puiden taakkaa.

Surusta on syytä päästää irti; vasta lähtiessään se puhdistaa. Mutta ei silti tarvitse pitää kiirettä. Puutkin odottavat niin kauan, että varmasti ovat valmiita päästämään lehdistään irti. Lähtevissä lehdissä on sekä jäähyväisten jättämiä surun kyyneleitä että vanhan taakan poistumisen tuomaa helpotuksen riemua. Ajattele: itku onkin ilon tien raivaaja!

Tälle kesälle jätän mielelläni jäähyväiset. Se on ollut surua täynnä. Yleensä suren syksyn myötä kuolevaa kesää, mutta nyt tervehdin saapuvaa syksyä ilolla. Ehkä nyt on itketty tarpeeksi. Ehkä juuri siksi tämän syksyn ruskasta lupaillaan harvinaisen kaunista myös tänne eteläisempään Suomeen. Ensi viikolla pitäisi täälläkin alkaa ruskahuipun. Pidä kamera kätten ulottuvilla!

Ja muistathan lähettää oikein onnistuneet otokset myös muiden iloksi tänne toimitukseen. Julkaisemme lukijoiden kuvia mieluusti aina, kun lehdessä vain on tilaa. Lukijoiden värittämissä syksyn lehdissä asuu myös ilon pisaroita.

Aamulla töihin ajaessa maiseman peitti usva, eivätkä värit päässeet oikeuksiinsa. Oikein pysähdyin miettimään, olenko valmis päästämään irti omasta murheestani. Viikonlopusta luvataan harvinaisen lämmintä. Minäkin haluan lähteä liikkeelle kameran kanssa!

Ainakin pitää käydä Alvettulassa ottamassa parempi kuva koulusta, kun edellisessä ottamassani on vielä ulkoremontti käynnissä, eikä se kuvasta tarpeeksi hyvin niitä tuntoja, mitä Alvettulassa nyt koetaan. Sielläkin syksyn väriloisto on ilon ja riemun tuoja. Ei ehkä siksi, etteikö edessä olisi taas raskaita ja pimeitä aikoja vaan juuri siksi, että tässä hetkessä on hyvä tarttua iloon ja imeä siitä kaikki energia irti, niin että seuraavassa kyynelten meren synkässä kuohussa löytää taas voiman herätä henkiin ja nousta pinnalle.

Mitäkö minä suren? Äidit, nuo toivossa väkevät, joutuvat useimmiten kätkemään sydämeensä niin ilot kuin surutkin. Niin minäkin. Mutta jos silmissä ei ole koskaan kyyneleitä, ei sielu saa koskaan nähdä sateenkaarta.

Merja Hirvisaari
Kirjoittaja on Keski-Hämeen uutistuottaja.