Pääkirjoitukset Lammi

Katajaan kapsahtaneena

Merja Hirvisaari on Keski-Hämeen uutistuottaja.

Olen tavannut sanoa, että jos tavoittelee tähtiä, voi päästä puun latvaan. En ole erityisemmin pitänyt suomalaiskansallisesta yritteliäisyyden tukahduttamisesta tyylissä ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”. Olen pitänyt päivänselvänä, että jos pyrkii vähän pitemmälle, kuin rahkeet näyttäisivät riittävän, pääsee pitemmälle kuin silloin, jos yrittää pysyä ”omissa rajoissaan”. Jos ei poistu mukavuusalueelta, ei kehitystäkään tapahdu.

Senpä takia on aika nuutunut olo, kun luen Lammin lukion selvitysryhmän lausuntoa. Tarjolla oli jos vaikka minkälaisia kehittymisen mahdollisuuksia vaikkapa leiritulilla filosofisia keskustelutaitoja harjoittelevan tai erätaitoja ulkomaalaisille sisäoppilaitoksen asukkaille opettavan partiolukion kautta maailman ensimmäisen tiedekansallispuiston nimikkolukioksi asti. Ja työryhmä toteaa, että Lammin lukio ihan nykyisellään on riittävän houkutteleva vaihtoehto Hauhon, Lammin ja Tuuloksen koululaisille.

Ei nyt tehdä tästäkään numeroa. Vaatimattomuus kaunistaa. Onneksi pidän katajanmarjojen mausta.

No, jos vaihtoehtona on se, että Lammilla ei ole lainkaan lukiota, niin pieni ja vaatimaton, yksisarjainen lukio on takuuvarmasti hieno ja erinomainen vaihtoehto. Onneksi olkoon, Lammi!

Toivotaan silti, että Tavastiassa nähdään myös tähtitaivas.

Kaupungin tämänhetkisessä taloustilanteessa Lammin lukion kehittäminen johonkin uuteen painopisteeseen aikaisempien kansainvälisyyden, luovuuden ja yrittäjyyden lisäksi ei kuulemma ole mahdollista. Uskon sen, kun katson sivistys- ja hyvinvointilautakunnan esityslistaa siitä, mihin kaikkeen rahan pitäisi riittää.

Sitä en kuitenkaan usko, että Alvettulan koulun ja päiväkodin lakkauttaminen olisi sen enempää lapsiystävällistä, resurssiviisasta kuin yhdenvertaistakaan. Alvettulassa halutaan ehkäistä peruskorjauksen tai uudisrakentamisen tulevat kustannukset ja esitetään lasten koulukuljetusta Hauhon yhtenäiskouluun. Myllymäen koulussa sekä peruskorjataan että rakennetaan uutta ja pidetään lähikoulua tärkeänä lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta. Otan osaa, Alvettula.

Kysyin kaupungin tiedotustilaisuudessa, vaikka etäyhteys pahasti junassa pätkikin, että eikö pitkälle jo suunniteltu kahden lukion yhdistäminen toisi kaupungille paljon enemmän säästöjä kuin Alvettulan täystuho. Tämähän on siis selvitetty. Säästö olisi ollut yli 800 000 euroa vuodessa. Minulle vastattiin, että tästä asiasta on tehty jo kaksi vuotta sitten päätös, että kantakaupungissa jatketaan kahdella lukiolla. Piste.

Kun kaupunginvaltuustolle seuraavan kerran tuodaan päätös toriparkin rakentamisesta, toivon että joku valtuutetuista pystyy tukahduttamaan nauruaan niin pitkäksi aikaa, että voi muistuttaa virkamiehiä tästä vastauksesta.

Merja Hirvisaari
Kirjoittaja on Keski-Hämeen uutistuottaja.

 

Lue myös: Lammin lukion nykymalli on kustannustehokkain.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski