Pääkirjoitukset

Kesätyö toi kotiin

Siina Nurminen on Keski-Hämeen kesätoimittaja.

Olen 21-vuotias Keski-Hämeen tuore toimitusharjoittelijavahvistus. Alun perin olen kotoisin Hauholta, mutta lyhyen elämäni aikana olen ehtinyt asua jo niin Kangasalla, Tampereella, Barcelonassa kuin Turussakin. Tällä hetkellä opiskelen unelma-alaani journalismia Turun ammattikorkeakoulussa. Tarkoituksena olisi valmistua keväällä 2020 medianomiksi.

Olin jo viime kesänä hakenut useita oman alan kesätyöpaikkoja, mutta valitettavasti en sellaista saanut, joten työskentelin kesän kauniissa ravintolamiljöössä Turussa. Kokemus opetti paljon erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta, kuten aiemmat työkokemukseni Hauholta Vihavuoden koskikahviostakin.
Pienenä unelma-ammattejani olivat kaupan kassa, kirjastontäti, kirjailija, valokuvaaja, lentoemäntä ja viimeisimpänä toimittaja. Selväksi on käynyt, että työssäni haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Uskonkin, että tällä hetkellä olen juuri oikeassa paikassa.
Opintoihini sisältyy kolme ammattiharjoittelua oman alan työpaikoissa, joiden hakemista stressasin jo läpi vuoden. Media-alan harjoittelupaikka ei ole mikään helpoin nakki löytää, joten hypin innosta kun äitini laittoi minulle Keski-Hämeen ilmoituksen, jossa haettiin toimitukseen kesäksi harjoittelijaa. Luonteeltani olen optimisti ja lähtökohtaisesti ajattelen aina asioiden onnistuvan, mutta CV:tä ja hakukirjettä hioessani ajattelin jonkun vielä hieman pätevämmän nappaavan paikan nenäni edestä.
Näin kuitenkin päätoimittajamme Esa kutsui minut haastatteluun Lammille, jossa innostuin paikasta vielä enemmän. Työpaikka vaikutti upealta ja työyhteisö sitäkin paremmalta. Iloitsin siitä, että täällä pääsee heti oikeisiin töihin, eikä harjoittelijoita käytetä vain kahvinkeittäjinä.
Olin eräänä huhtikuisena iltapäivänä myöhään koulullamme kampusradiossa, kun sain puhelun päätoimittajaltamme; he olivat valinneet minut kesätoimittajaksi. Kellekään koulukaverilleni ei jäänyt epäselväksi kuinka innoissani paikasta olin, kun en malttanut studiossa pysyä penkilläni.
Tämän muutaman viikon aikana mitä olen Keski-Hämeessä jo ehtinyt olemaan, olen oppinut enemmän kuin koko viime vuoden aikana koulussa. Olen päässyt tapaamaan jo useita mahtavia ihmisiä, ja erityisesti mieleeni on jäänyt Selinummien seitsenlapsisesta perheestä tehty äitienpäiväjuttu. Välillä juttukeikoilla mietin, että käsittämätöntä että tällaista saa tehdä työkseen.
Tulen pyörimään Keski-Hämeessä kertomassa teidän tarinoitanne elokuun loppuun saakka, jonka jälkeet tuulet kuljettavat mahdollisesti Espanjan Valenciaan opiskeluvaihtoon.
Sitä ennen kuitenkin toreilla tavataan!

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat