Pääkirjoitukset Korona Keski-Häme

Korona kurittaa

Esa Joensuu on Keski-Hämeen yrittäjä ja vastaava päätoimittaja.

Reilu viikko sitten vielä seurasimme huolestuneena, miten covid-19-virus leviää Euroopassa, ja millaisista toimenpiteistä eri maat ovat päättämässä. Muutamassa päivässä tilanne oli päällä meilläkin, kuten ehkä monet hamstraajat loppuviikosta olivat ounastelleet.

Nyt meillä terveysviranomaiset, kunnat ja maan hallitus ovat miettineet tilannetta tarkasti, seuranneet muiden maiden toimenpiteitä, kuunnelleet asiantuntijoita ja tehneet järeät ratkaisunsa taudin leviämisen hidastamiseksi, jotta kansakunta ei olisi kerralla kyykyssä. Hidastaminen voi tarkoittaa toisaalta tilanteen pitkittymistä, mutta se on nyt valittu pienemmäksi pahaksi. Noudattakaamme siis päätettyjä toimintaperiaatteita ja sopeutukaamme niihin.

Virus ja sen vuoksi tehdyt päätökset muuttavat elämäämme ainakin valmiuslain toimivaltuuksien voimassaoloajaksi 13.4.2020 asti, ehkä paljon pitempäänkin. Nähtäväksi jää, millaisin tuloksin koululaisten etäkoulunkäynti onnistuu viikkojen ajan. Osa työikäisistä pystyy tekemään työnsä etänä kotoa käsin, tällaiseen ratkaisuun päädyimme Keski-Hämeessäkin. On kuitenkin todella paljon töitä, joita ei voi tehdä kuin paikan päällä. Osa niistä, kuten vaikkapa hoitotyö ja kaupan kassatyö, ovat erittäin altistavia tartunnoille.

Vanhukset sekä pitkäaikaissairaat ovat viruksen suurinta riskiryhmää, ja omaishoitajien tilanne on hankala, kun varajärjestelmiä ei välttämättä ole. Monella yrittäjällä on käymässä asiakaskato, ja edessä on taloudellisia vaikeuksia. Monella toimialalla on edessä lomautuksia, kun tilanne estää liiketoiminnan. Yhteisten harrastusten jääminen tauolle on tässä tilanteessa pienempi huoli.

Nyt jokaisen on syytä kantaa vastuunsa ympäristöstään. Noudata määräyksiä ja suosituksia sekä käytä järkeäsi. Seuraa, onko ympärilläsi kaikki hyvin ja auta tarvittaessa niin, että että et tartuta ketään etkä saa itse tartuntaa. Käytä paikallisia saatavilla olevia palveluita, jotta niitä olisi tarjolla myöhemminkin, mutta älä tartuta palvelun tarjoajaa. Nyt on lupa pitää turvaväliä. Jos sinulla on flunssan tapaisia oireita, vältä kaikkia kontakteja.

Keski-Hämeen tässä numerossa on asiaa koronavirustilanteesta. Verkkosivujemme Koronauutiset-osiossa pyrimme pitämään ajan tasalla sekä valtakunnalliset että Hämeenlinnan ja Hollolan koronatiedotteet.

Esa Joensuu
Kirjoittaja on Keski-Hämeen yrittäjä ja vastaava päätoimittaja.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski