Pääkirjoitukset

Saako papin rouva tanssia?

Merja Hirvisaari on Keski-Hämeen uutistuottaja.

Muistuipa tuossa mieleeni tapaus, ei edes niin kauhean kauan sitten, kun Itä-Suomessa uusi ja vanha kulttuuri kohtasivat. Tapahtuman näyttämönä oli pieni, vajaan kahdentuhannen asukkaan kunta. Niin kuin kaikissa pienissä kunnissa, sielläkin kaikki tunsivat toisensa ja olivat ainakin tietävinään toistensa asiat. Sellaisessa vesilasissa aallokko nousee hyvin nopeasti.

Tämä myrsky syntyi siitä, että kun koulun juhlasalissa järjestettiin kansalaisopiston kevätjuhlat, niin ohjelman päätteeksi pantiinkin jalalla koreasti. Tanssittiin koulun tiloissa! Eikä siinä vielä kaikki. Yksi tanssijoista oli kirkkoherran vaimo. Ihan tavallinen, iloinen maalaisrouva, kuuden lapsen syntymän jälkeen pyöreä ja sopivasti pehmeäkin pyöriteltäväksi. Oli siinä iloa ja naurua riittänyt.

Mutta kun ei tanssinut sen kirkkoherran kanssa. Ja eihän se nyt sovi. Ei olisi sopinut, vaikka kirkkoherrakin olisi tanssinut. Siihen aikaan kirkon väki ei tanssinut. Ei kovin paljon julkisesti nauranutkaan. Lapsia sai kyllä syntyä, niin että ei nyt sentään ihan kaikkia maallisia iloja haluttu papiltakaan kieltää.
Mutta ne, joiden päälaella keikkuivat kaikkein kireimmät nutturat, tuohtuivat tällaisesta jumalattomuudesta ja lähtivät tekemään sitä samaa, mitä tuohtuneet ihmiset nykyisinkin tekevät: keräämään adressiin nimiä. Nykyisinhän se netissä sujuu sukkelasti, mutta siihen aikaan piti kiertää ovelta ovelle allekirjoituksia hakemassa. Saattaa olla, että tämä hankintatapa oli niillä lainlaatijoilla melko tuoreessa muistissa, jotka luulivat 50 000 allekirjoituksen rajan olevan niin korkean, ettei sitä yksikään kansalaisaloite ylittäisi…

Vaan erehtyivätpä nutturapäätkin (siihen aikaan kukkahattutätejä kutsuttiin nutturapäiksi) ihan väärälle ovelle. Siellä olikin vastassa muuan muualta muuttanut, kaupunkilainen, ja liekö ollut humalassakin, mutta ainakin ikävästi kovaääninen nainen, joka kailotti niin, että puoli kirkonkylää sen kuuli:
– Minulle on *ruma sana* aivan sama vaikka Papin Rouva naisi kirkonmäellä, minä en tuollaisiin *ruma sana* papereihin nimeäni laita!
Taisi loppua sen adressin nimien kerääminen siihen. Ainakaan papin rouvan tanssimisesta ei tullut huomautuksia sen enempää koululle, kansalaisopistolle kuin pastorillekaan.

Pienen kylän baarien nurkkapöydissä oltiin oikein tyytyväisiä siihen, että joku uskalsi sanoa silmäätekeville vastaan. Kielellisen ilmaisun sivistymättömyyteen ei sillä kertaa kukaan kiinnittänyt ylimääräistä huomiota. He ehkä oivalsivat, että joskus se ruma sana on sanottava niin kuin se on, ja aika kovalla äänelläkin, jos sellaisen maailman halutaan muuttuvan, missä papin rouvat eivät saa julkisesti tanssia.

Mutta muuttuuko maailma? Vai vaihtuuko lopulta aina vain se, kuka saa piirissä pienessä julkisesti pyöriä?

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat