Pääkirjoitukset Keski-Häme

Viisi vuotta keskellä Hämettä

Merja Hirvisaari

Keskiviikkona 15.4. tuli tasan viisi vuotta täyteen siitä, kun aloitin työni Keski-Hämeen uutistuottajana. Päivä olisi kaiken kiireen keskellä mennyt itseltäni ohitse, ellei sähköpostiin olisi kilahtanut viestiä kaukaa maapallon toiselta puolelta. Yksi Keski-Hämettä ulkomailla lukevista tilaajistamme halusi kertoa nauttineensa tähän astisesta lukumatkasta. No voi veljet, tulihan siitä todella hyvä mieli, kiitos!

Siinä kohdassa oli pakko pysähtyä miettimään, että mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua viidessä vuodessa. Vai onko mitään? Oma työ tuntuu olevan vasta niin alussa ja opeteltavaa on vieläkin niin paljon, että ihan hävettää huomata, että vuosia on kulunut jo niin monta! Onneksi Hämeessä ollaan niin hitaita, että tällainen pieni pyrähdys on tutustumisleikeissä vasta varovainen nyökkäys vastaantulijalle, jos sitäkään, eihän sitä nyt vielä tutuiksi olla tultu. Vielä onkin syytä harjoitella?

Omassa elämässäni on kyllä tapahtunut viidessä vuodessa pelottavan paljon. Olen jättänyt ikuiset jäähyväiset, räjähtänyt riemusta vastasyntyneen viattomuuden voimasta, olen itkenyt pohjatonta surua ja rajatonta riemua. Olen haudannut haaveita, luopunut ajan vastustamattoman voiman edessä sellaisesta, mistä en omin voimin ole pystynyt pitämään kiinni – ja ottanut vastaan aivan uusia ilonaiheita, löytänyt aarteita niin elämästä kuin ihmisistäkin. Niin ihmeellistä! Niin paljon hetkiä, niin vähän aikaa!

Omassa työssäni olen kokenut sekä epäonnistumisen kalvavaa harmistusta että isoa onnistumisen riemua, löytänyt aitoa merkitystä siitä, mitä teen. Olen ollut kiitollinen, vaikuttunut ja ihmetystäkin täynnä. Olen minä suuttunutkin, monta kertaa. Ja pettynyt pahasti. Ollut murhemielellä ja ajatellut vaikka mitä rumia ajatuksia sekä itsestäni että muista.

Mutta aina kun katselen tätä uudesta asuinpaikasta kodiksi muuttunutta maisemaa ympärilläni, mietin että jotain on ollut pakko tehdä oikein, kun tämän keskellä saa elää. Koti on nyt paikassa, jonka nimeä en viisi vuotta sitten ollut koskaan edes kuullut. Enkä haluaisi sen olevan missään muualla.

Merja Hirvisaari
Kirjoittaja on Keski-Hämeen uutistuottaja.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski