Pitäjät Hauho Lammi Tuulos

4H-nuoret keräävät taas säkkejä

Kuvat: 4H/Mikko Käkela ja Tiina Rinne

4H-yhdistysten yhteinen Reilu Teko -säkkikeräys järjestetään jälleen tänä kesänä. Keräyksellä on jo pitkät perinteet, sitä on tehty vuodesta 1975 asti. Tänä aikana muovia on saatu talteen ja kierrätykseen lähes 40 miljoonaa kiloa, josta viime vuonna 673 tonnia.

Vuoden 2020 keräyksessä halutaan nostaa erityisesti esille nuorten kesätyöllistämisen merkitystä sekä niitä ympäristötekoja, joita maanviljelijät tekevät tuodessaan maatalousmuovia keräykseen.

– Nuoret saavat keräyksestä tärkeää työkokemusta, ja monelle se on ensimmäinen kesätyö. Varsinkin näin poikkeusaikoina, kun nuoret ovat huolestuneita tulevaisuudesta ja omasta kesätyöllistymisestään, Reilu Teko tarjoaa nuorille monella paikkakunnalla mahdollisuuden ansaita omaa rahaa, painottaa järjestöpäällikkö Aino Tonttila Suomen 4H-liitosta.

Viljelijöiden myönteinen suhtautuminen ympäristöä säästävään Reilu Teko -keräykseen takaa sen, että useampi kuin joka toinen lannoite- ja siemensäkki palautuu muoviteollisuuden raaka-aineeksi tai muuten turvallisesti kiertoon. Viime vuonna saatiin talteen noin 70 prosenttia kierrossa olevasta säkkimateriaalista.

Viljelijät tuovat tyhjät säkit 4H-yhdistysten keräyspisteisiin, joita on lähes jokaisessa kunnassa.

Keräyspaikat Lammilla ja Tuuloksessa

Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen hallintopäällikkö Tuija Ruokolahti kertoo, että pitäjissä Reilu teko -keräyspaikat ovat Lammilla ja Tuuloksessa. Keräys käynnistyy 1.6. ja jatkuu koko kesäkuun ajan.

– Hauhon viljelijöille suosittelemme Tuuloksen tai Hattulan kunnan varikolla olevaa pistettä. Lammilla yhteistyössä Tippavaaran maatalouspalvelun kanssa keräyspiste on Tippavaaran kuivaamon pihalla Turengintiellä. Tuuloksessa keräyspaikka on totuttuun tapaan Viikin sorakuopalla, Ruokolahti kertoo.

– Keräyspaikka on kussakin paikassa erikseen merkattu, ja niissä on kaikissa postilaatikko, jossa olevaan vihkoon toivomme säkkien tuojan merkkaavan tuomansa säkkien lukumäärän niiden koon mukaan (suursäkki, pikkusäkki sekä lavahuput).

Keräykseen otetaan Yaran lannoitesäkit, lannoitelavojen suojahuput, Hankkijan rehusuursäkit sekä Hankkijan, Lantmännen Agron, Lantmännen Feedin, Raisioagron, Peltosiemenen ja Tilasiemenen siemenviljasuursäkit.

– Huolellisen pesun, murskauksen ja sulatuksen jälkeen säkit käytetään uusiomuovin raaka-aineena ja niistä saadaan muun muassa sahateollisuuden vannenauhoja, kertoo kaupallinen johtaja Timo Räsänen Yara Suomesta.

Keräyksen päärahoittajana toimii Yara Suomi. Säkkikeräykseen osallistuvat Hankkija, Lantmännen Agro, Lantmännen Feed, Peltosiemen, Tilasiemen ja Lassila & Tikanoja. Keräyksen suojelijana toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski