Pitäjät Hauho

Alvettulan koululle kuuluu hyvää

Alvettulan kyläkoulu ja sen rehtori Jukka Isotalo. Kuva: Joonas Muurimäki

Alvettulan koulu oli mukana kouluverkkoselvityksessä vuonna 2018. Koulun rehtori Jukka Isotalo oli uhasta mietteissään.

– Koko kaupungin kouluverkkoa tarkasteltiin silloin kriittisesti. Alvettulan koulun ja päiväkodin osalta esitettiin erilaisia vaihtoehtoja. Mielipiteitä kysyttiin myös huoltajilta ja oppilailta, Isotalo kertoo.

– Päätös oli, että Alvettulan koulu jatkaa, mutta oppilasmääriä seurataan säännöllisesti.

Koulun tarkastelussa Isotaloa harmitti erityisesti se, että koulurakennuksen kunto arvioitiin huonommaksi kuin se oikeasti on.

– Koulua on korjattu harva se vuosi. Viimeisinä korjauksina on tehty lattia- ja ilmanvaihtoremonttia, uusittu lämmitys- ja palohälytysjärjestelmät sekä korjattu luokkien vesipisteet ja asennettu valokuituyhteys. Seuraavaksi suunnitteilla on talon ulkomaalaus, Isotalo kertoo.

Monilla ihmisillä on vahva tunneside kouluun.

– Alvettula ympäröivine kylineen ansaitsee oman koulun, rehtori Isotalo sanoo.

– Oppilaiden koulumatkat olisivat pidentyneet, jos he olisivat joutuneet luopumaan omasta lähikoulustaan. Jokaisessa koulussa on tosin hyvät ja huonot puolensa, hän pohtii.

Alvettulan koulu on sisätiloiltaan osin ahdas, mikä tuo mukanaan omia haasteita. Kouluyhteisön hyvä ilmapiiri, koulun ja kotien yhteistyö sekä erittäin hieno ympäristö painavat rehtorin mukaan vaakakupissa kuitenkin paljon enemmän.

Tällä hetkellä koululla ei ole välitöntä lakkautusuhkaa päällä.

– Koko koululle kuuluu juuri nyt tosi hyvää! Isotalo iloitsee.

Kirjoittajat: Otto Kokki, Joonas Muurimäki, Kaisa Tuominen, Niklas Vartiainen

Artikkeli on alunperin julkaistu 25.4.2019 Keski-Hämeen koululaisnumerossa, jonka uutiset ovat kirjoittaneet Hauhon Yhtenäiskoulun 8.-luokkalaiset.

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski