Pitäjät

Avoimet tilat keräsivät suuren joukon kiinnostuneita

Aikkolan Mattilassa Mari Mattila otti tilan emännöitäväkseen puoli vuotta sitten. Tilalla kasvatetaan emolehmiä ja viljaa. Kuva: Maria Ilonen

Kolmatta kertaa järjestetyssä Avoimet maatilat-tapahtumassa oli mukana yhteensä seitsemän tilaa Hauholta, Hämeenkoskelta ja Lammilta. Mukana olivat jo aiemminkin tapahtumaan osallistuneet Kuusamon mansikkatila Lammilta, Rinteelän maitotila, Pekkolan lammastila ja Peltosirkun marjatila Hauholta sekä Huljalan Tupala Hämeenkoskelta. Ensimmäistä kertaa ovensa avasivat tänä vuonna Aikkolan Mattila Hauhon Alvettulasta ja Nikkarin tila Hämeenkoskella Etolan kylässä. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa samanaikaisesti niin Kanta- kuin Päijät-Hämeessäkin.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat