Pitäjät Hauho

Ensimmäinen kesätyökokemus

Jenna Nurminen. Kuva: Maria Ilonen

Jenna Nurminen työllistyi viikoksi IkiOmaKesätyö -projektin kautta ja sai mukavan työkokemuksen lisäksi itsevarmuutta työnhakuun.

Oma Säästöpankki, Hauhon Säästöpankkisäätiö ja 4H -yhdistys toteuttivat yhteistyössä tänäkin kesänä IkiOmaKesätyö-projektin, jossa 15–17-vuotiaita nuoria palkattiin viikoksi töihin, jotka lisäävät yleistä viihtyvyyttä paikkakunnalla. Projekti toteutettiin Hauhon lisäksi myös Hämeenlinnassa ja Rengossa. Säätiö maksoi nuorten palkat, ja 4H hoitaa rekrytoinnin ja työhön perehdyttämisen.

Yksi Hauholla projektin kautta työllistyneistä nuorista oli Hauhon Vihniössä asuva 15-vuotias Jenna Nurminen. Hän työskenteli yhdessä muiden työhön valittujen nuorten kanssa kesäkuussa viikon ajan kahdessa kohteessa, kolme päivää Leppäniemen hirsihuviloilla ja kaksi päivää Hauhotalolla. Työtehtävät koostuivat halkohommista, pihatöistä ja maalaamisesta. Kesätyökokemus oli Jenna Nurmiselle ensimmäinen ja hän on tyytyväinen, että työllistyi projektin kautta. Monella kaverilla kesätyöt jäivät saamatta, vaikka he olivat kyselleet työtä useammastakin paikasta. Nurmisen mielestä oli mukava saada tekemistä sekä myös työstä saatava palkka oli hänen mielestään hyvä.

Jenna Nurmisella oli mahdollisuus myös päästä työhön marjatilalle Lappeenrantaan, mutta sieltä ei järjestynyt majoitusta, joten työ kotipaikkakunnalla oli iloinen yllätys.

– Äiti itse asiassa huomasi ilmoituksen tästä aika viime tipassa ennen hakuajan päättymistä, ja sitten täytin hakemuksen, Jenna Nurminen kertoo.

Nurmiselle itselleen 4H- yhdistys ei ollut aiemmin tuttu, vaikka joskus hän sanoo siitä kuulleensa.

Viikko pihatöiden parissa sujui hänen mukaansa varsin mukavasti, muiden työllistyneiden joukossa oli ennestään tuttuja nuoria, joiden kanssa jutellessa päivät kuluivat nopeasti. Vaikka työtehtävien joukossa oli töitä, joita Jenna Nurminen ei ollut aiemmin tehnyt, kuten ruohon leikkaaminen ja trimmeröinti, töihin ja laitteiden käyttöön opastettiin hyvin. Ohjaaja 4H:lta oli paikalla ja tarvittaessa auttamassa. Hauhotalolla nuoret maalasivat talon kivijalkaa.

– Työ oli ihan mukavaa, eikä niin vaativaa, kuin mitä olin pelännyt. Etukäteen en tiennyt työtehtävistä muuta, kuin että pihatöitä on luvassa. Tuttujen kanssa oli mukava tehdä hommia, yleensä töitä tehtiin pareittain. Työt olivat monipuolisia ja vaihtelevia, ja hyvin voisin ajatella hakevani myös ensi vuonna, peruskoulun keväällä päättänyt Jenna Nurminen sanoo.

Elokuussa Nurminen aloittaa Ammattiopisto Tavastiassa matkailualan opinnot ja hakee sitten mahdollisesti myös oman opiskelualansa töitä. IkiOmaKesätyö-projektin hän sanoo joka tapauksessa antaneen itseluottamusta työnhakuun. Koronaepidemian takia työhaastattelut projektia varten suoritettiin videopuheluna, jossa oli mukana isompi joukko hakijoita. Tämän Jenna Nurminen kertoo tuntuneen jännittävältä, mutta sujuneen kuitenkin lopulta varsin näppärästi.

Viikon työstä nuoret ansaitsivat kaksisataa euroa ja siihen Jenna Nurminen on varsiin tyytyväinen. Rahat hän on kyllä jo käyttänyt muun muassa kiipeilypuistossa käymiseen ja vaateostoksiin.
Trimmerin käytön hän sanoo olleen töistä raskaimpia, vaikka käytössä oli laitteen kevennetty versio. Liian rankkaa työ ei kuitenkaan hänen mielestään ollut. Työpäivät alkoivat kello 9 ja päättyivät kello14. Se tuntui sopivalta.

– Maalaaminen oli oikeastaan kaikista kivointa, vaikka siinä sattui joillekin joitain virheitä. Leppäniemen Hirsihuviloilla oli hienoa, kun pääsimme tutustumaan uuteen frisbeegolf-rataan ja näkemään hienoja maisemia, hän summaa.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat