Hämeenkoski

Hyvä mieli auttamalla

Ystävänkulman vappumunkit tekevät kauppansa.

Vastaleivottujen munkkien tuoksu leijaili vapunaattoaamuna Hämeenkosken seurakuntatuvan ympärillä, kun seurakunnan vapaaehtoiset leipoivat talkoilla munkkirinkilöitä Ystävänkulmaan myytäväksi. Muutamat talkoolaisista olivat tehneet myös simaa jo kotonaan valmiiksi.

Vappumunkit ja -simat ovat tuttuja herkkuja hämeenkoskelaisille jo vuosien ajan. 600 munkkia menee muutamassa tunnissa kaupaksi. Harvoin jää ylimääräisiä, ja jos jää, ne pakastetaan Ystävänkulman kahvitarjoiluihin.

Kahvia ja juttuseuraa

Seurakunta omistaa Keskustie 29:ssä pienen huoneiston, jossa Ystävänkulma sijaitsee. Ystävänkulma on kuin seurakunnan olohuone. Sitä pidetään talkoovoimin auki neljänä päivänä viikossa. Kuka vain voi poiketa käymään, jos on juttuseuraa vailla. Tärkeintä antia ovat yhteiset rupatteluhetket, yhteisöllisyys ja toisten auttaminen. Kunnan kyläkyydillä keskustassa asioiville Ystävänkulma on mukava taukopaikka, jossa voi odottaa paluukyydin lähtöä ja juoda kupposen kuumaa.

Aktiivisia talkoolaisia on tällä kaudella ollut noin viitisentoista henkeä. Talkoolaiset kertovat, että kahvinkeittovuorot sovitaan etukäteen ja jokainen voi ottaa vuoroja oman aikataulunsa mukaan. Joskus vuorossa oleva kahvinkeittäjä on leiponut itse tarjottavaa, mutta pakollista se ei ole. Seurakunta kustantaa kahvit ja pullat.
– On tämä hyvää vaihtelua kotona istumiselle ja täällä on juttuseuraa, kertovat Ystävänkulman aktiivit.
Uutta seurallista harrastusta kaipaavalle löytyy aina paikka. Ystävänkulma on toiminut jo parikymmentä vuotta ja muutama alusta asti mukana ollut talkoolainen on edelleen mukana. Kynnys astua sisään pidetään matalana. Kahviraha on vapaaehtoinen, säästöpossu on pöydässä kärsivällinen ja sille kelpaa pienikin roponen, kahvittelijan omantunnon ja talouden mukaan.

Papille palkkaa

Juttuseuran lisäksi Ystävänkulmalla on toinen tärkeä tehtävä Hämeenkosken kappeliseurakunnassa. Seurakunta on sitoutunut auttamaan ystävyysseurakuntansa Karulan papin palkan kerryttämisessä. Ystävänkulman munkki- ja karjalanpiirakkatalkoiden tuotto, sekä kahvi- ja käsityömyynti ovat hyvänä apuna. Ystävänkulmassa on kahvitarjoilun lisäksi kerran kuussa keittoperjantai.

– Syömään saa tulla kuka vain. Ruokailijoita on ollut noin kolmisenkymmentä, kertoo Eija Seppä, joka on yksi aktiivisimmista emännistä.
Lisäksi Ystäväkulman hyllyt notkuvat talkoolaisten tekemiä käsitöitä, jotka ovat myynnissä lähetystyön, yhteisvastuun tai Karulan hyväksi. Hyllyiltä löytyy monenlaista lahjaksi sopivaa, kaulakoruista villasukkiin ja ne tuovat lahjansaajan lisäksi hyvän mielen ostajalle, kun tietää rahansa menevän hyvään tarkoitukseen varmasti.
– Yhteisvastuun kautta osa tuotosta jää kotimaahan ja omallekin seurakunnalle, mutta voisihan jotkut talkoot pitää ihan oman pitäjän vanhusten hyväksikin, miettivät naiset ja jatkavat, että ainakin jostain pitäisi saada rahaa seurakuntatuvan uuteen uuniin. Siitä olisi apua kaikille seurakuntalaisillekin, jotka pitävät tilaisuuksiaan tuvalla.

Ulkoiluapua säällä kuin säällä

Ystävänkulman aktiivit ja seurakunnan miestyöryhmä käyvät keskiviikkoisin myös ulkoiluttamassa Koivukodon vanhuksia. Se on merkittävä vanhusten elämänlaatua kohottava teko ja monet vanhukset odottavat ulkoilupäivää innolla. Tästä kiitoksena seurakunta onkin järjestänyt, että auttajat pääsevät seniorikeskuksen kuntosalille maksutta kerran viikossa.

Hämeenkosken kappeliseurakunnalla on vireä joukko vapaaehtoisia, mutta koskaan auttavia käsiä ei ole liikaa. Jos kaipaa itselleen harrastusta, jolla on merkitystä koko yhteisölle, voi käydä tutustumassa toimintaan ja haastatella Ystävänkulman talkoovuorolaista. Säännöllinen toiminta pyörii suunnilleen kouluvuoden mukaan samaan tahtiin. Tämän kevään viimeiset avoimet ovet ovat olleet kuluvalla viikolla, silloin on järjestetty myös perinteeksi muodostuneet perennojen vaihtoviikot ja taimimyynti. Perjantaina on tarjolla vielä jäljellä olevien taimien lisäksi miestyön paistamia grillimakkaroita ja munkkikahvit kaikille kävijöille.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat