Hauho

Hauhon kujilta ja aitovieriltä

Salme Pohjola on hauholainen kotiseutuaktiivi.

Muutama aika sitten, alkusyksystä, esitettiin televisiossa juttu kunnanvaakunoista, itse asiassa tasavuosia täyttäneestä Helsingin kaupungin vaakunasta, taisi olla tykkänään uutisissa. Kaikki aistit tarkkoina seurasin kuinka juttu jatkui. Tiesin, että vain kaupungeilla sekä muutamilla kauppaloilla oli vaakunankäyttöoikeus aikaisempina aikoina. Maalaiskunnat saivat oikeuden hankkia oma vaakuna silloin, kun vuonna 1949 annettu uusi kunnallislaki antoi siihen mahdollisuuden. Yhteiskunnallisista asioista olen jo pikku pentuna, alle kouluikäisenä, ollut kovasti kiinnostunut eikä kiinnostumiseni suinkaan ole vähentynyt vielä elämäni viimeisinäkään vuosina, päinvastoin.

Tarinaa vanhimmista kunnanvaakunoista

Varhaislapsuuteni elin ja kasvoin Toijalassa, nykyisessä Akaan kaupungissa. Nahkialan pikkuisessa kyläyhteisössä juoksentelin samanikäisten lasten kanssa. Ollessani noin 5–6 vuotta vanha, ilmestyi Toijalassa kotimökkini lähistölle muutama mies, joilla oli työkalunaan jonkinlainen kolmijalkainen tellinki ja siinä kirjoitusalusta. Me koko lapsilauma, minä tietenkin tapani ja rohkeuteni muistaen etupäässä, liityimme näiden mielenkiintoisten miesten lähistölle. Tiukkasimme heiltä, että mitä te tehette. Saimme mielestäni ihan asiallisen vastauksen, kun he kertoivat meille uteliaille, että Toijalasta on tulossa kauppala, jonka vuoksi he siinä mittailivat paikkoja ja tienpätkiä. Silloin oli Toijala ymmärtääkseni vielä isohko itsenäinen ns. kirkkopitäjä. Sana kauppala ei minulle eikä meille muillekaan sanonut mitään, mutta hienolta se kuulosti lasten korviin.
Toijalalla oli aikaisemmin oma vaakuna, mutta vuonna 2006 liitettiin Toijalan kauppalaan pikkuinen naapurikunta Viiala, ja silloin hankittiin silloiselle kaupungiksi muuttuneelle alueelle uusi vaakuna, jonka suunnitteli heraldikko Kari J. Tähtinen. Muistikuvani Toijalasta ovat hyvin vähäiset lapsuuteni ajalta, myöhempiä aikuisuuden yhteyksiä kyllä sinne oli. Akaan kaupunginvaakuna on nykyisin tullut tutuksi muillekin kuin Akaan kuntalaisille, mutta yleisemmin myös heille, jotka harrastavat sanaristikkojen ratkomista, sillä lähes jokaisesta sanaristikosta sen löytää.
Muutama vuosi myöhemmin muutti perheemme Toijalasta Pohjois-Hämeeseen Orivedelle, jossa oli alkamassa rautatien rakentaminen Orivedeltä Jämsään, sillä isäpuoleni oli ammatiltaan rautatienrakentaja. Menimme junalla, Tampereella oli junanvaihto, joka vei jonkin aikaa ja jonka aikana me lapset emme saaneet mennä junanvaunusta ulos. Minulla oli paimennettavana pari vuotta minua nuorempi sisar ja sylissä puolen vuoden ikäinen velipuoli. Junasta emme saaneet poistua, vaan piti odottaa kiltisti äitiä, joka oli järjestelemässä matkamme jatkumista. Yhtäkkiä kuulin radiokaiuttimessa kerrottavan, että on puhjennut sota, joka sittemmin sai nimen Talvisota. Jonkin oppaan mukaan on suositeltavaa kirjoittaa sana isolla alkukirjaimella. Oli marraskuun viimeinen päivä 1939, jonka ainakin vanhat ihmiset taatusti muistavat. Täytin tulossa olevan joulun aikoihin 9 vuotta.
Jollain ihme konstilla pääsin ensin keskikouluun ja sen jälkeen vuonna 1948 harjoittelijaksi Oriveden kunnantoimistoon, jossa opin paljon. Kunnassa tuli valmisteluun kunnanvaakuna, jonka uusi, vuonna 1949 voimaan tuleva kunnallislaki salli myös maalaiskunnille. Tätä vaakunanvalmisteluprojektia sain harjoittelijan ominaisuudessa koko harjoitteluaikani ajan seurata hyvin läheltä, osallistua kokouksiin yms. Taiteilija Carolus Lindberg suunnitteli kunnalle ehdotuksen kunnanvaakunaksi. Siinä oli kunnan nimen mukaan tehty hevonen, joka seisoo takajaloillaan etujalat ojennettuina. Hevosen erotti sen alapuolella oleva sininen alue, joka varmaankin esitti sen seudun monia järviä. Taiteilija oli piirtänyt kuvan niin, että hevosesta näkyi myös eläimen sukuelimet, oriin merkit. Me kunnantoimiston naiset, myös minä 18-vuotias harjoittelijapahainen, paheksuimme kovin sitä hevosen kuvaa ja vaadimme kolmen naisen voimin, että eläimen ja järvenselän välistä viivaa on nostettava. Saimme runsaasti kannattajia ja niin siitä Oriveden kunnanvaakunasta tuli ihan siveä, mutta komea kuva. Vieläkin ihailen sitä Suomen ensimmäisiin kunnanvaakunoihin luettavaa kunnanvaakunaa. Selailemani tietokirja kertoo Oriveden kunnanvaakunasta tarkempaa tietoa kuin mitä minun henkilökohtaiset kokemukseni ovat: Oriveden kaupungilla on ns. puhuva vaakuna, jonka virallisena selityksenä on hopeisessa kilvessä punainen, pystyyn kavahtanut ori. Sen on suunnitellut Carolus Lindberg. Oriveden kunnanvaltuusto hyväksyi sen 11.6.1949 ja sisäministeriö vahvisti sen käyttöön 30.11.1949. Tuona vuotena olin minä jo toisessa läänissä kunnallisharjoittelijana ja myöhemmin vielä opintoja jatkamassa Helsingissä, joten nämä tiedot Oriveden uudesta vaakunasta olivat minullekin uusia nyt, kun aloin niitä asioita penkoa.
Samassa Hauhon kunnanvaltuuston kokouksessa, jossa minut valittiin opintojeni jälkeen ensimmäiseen virkaani Hauhon kunnassa, vahvistettiin tärkeämpikin asia, nimittäin kunnanvaakunan hyväksyminen Hauhon kunnalle. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun kunnanvaakunoita koskeva laki vahvistettiin. On siis ainakin joku asia, jonka toimeenpanossa ei Hauholla vitkasteltu. Jo poisnukkuneiden, tunnettujen pitäjän- ja muiden neuvosten kädenjälki näkyy vaakunassamme hamaan tulevaisuuteen. Hauhon kunnanvaakunassa on neljä vaaleata oravaa punaisella pohjalla. Jos vielä löytyy joku, joka ei tunne kauniin kunnanvaakunamme aihetta, voinen sen kertoa jokseenkin näin:
Hauhon nimi mainitaan historiankirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1329, kun piispa Henrik Turussa määräsi hauholaiset piispanpannaan. Tämä pannaanjulistus aiheutui veroriidasta. Hauholla oli pitkään maksettu ns. piispanveroa, kolme oravannahkaa kutakin asumusta kohden. Piispa Henrik määräsi kuitenkin mainittuna vuonna, että hauholaisten vero on nostettava neljään oravannahkaan asumusta kohden. Tämä ei tietenkään hauholaisille sopinut, sillä kenellepä veronkorotus sopii nykyisinkään, vaan hauholaiset kieltäytyivät neljännestä oravannahasta ja suostuivat maksamaan vain kolme nahkaa, niin kuin jo vuosia oli ollut veron määränä. Piispa Henrik julisti tämän verojutun takia kaikki hauholaiset piispanpannaan, jota ei vieläkään ole purettu. Tämä kertomus piispa Henrikistä ja Hauhon veronahoista on lyhennetty. Pannassa olen siis minä ja kaikki muutkin hauholaiset, muttei sitä arkielämässä huomaa. Tämä tarina toistuu Hauhon kunnanvaakunan kuvassa.
Tämä ainakin minun mielestäni kovasti kaunis kunnanvaakuna, jossa on punaisella pohjalla neljä vaaleata oravaa, on hieno yksityiskodinkin seinällä, ja kesäaikana voimme nostaa lippusalkoon vaakunasta jäljitellyn kotiseutuviirin. Onneksi Hämeenlinnan kaupunki ei ainakaan Hauholla ole määrännyt poistamaan vanhaa kaunista vaakunaamme, vaan esimerkiksi vanhan kunnantalon oven päällä voimme sitä ihailla ja joskus kaivatakin.
Tällaisia ajatuksia ja muistoja toi mieleeni Helsingin kaupunkivaakunan kuvaus televisiossa. Opiskeluaikana me kunnallistietoa silloin opiskelleet teimme tutustumiskäynnin Maalaiskuntien Liittoon, nykyiseen Kuntaliittoon, jota meille hauholaisille kovin tuttu ja tykätty Jari Koskinen vuosikymmeniä myöhemmin johti muutamia vuosia. Meidät vietiin mm. huoneeseen, johon oli koottu kaikki silloin voimassa olleet kunnallisvaakunat, joukossa taisi jo olla muutama maalaiskuntavaakunakin, vaikka maalaiskunnille myönnettiin vaakunanpito-oikeus ihan noina aikoina ja vain vikkelämmät kunnat olivat ehtineet oman vaakunan hankkia.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat